mä en oikeen tiedä voiko kukaan olla kaunis imuroidessaan
ei edes vaikka olisi aurinkoraitoja tai tasaraitapaita
mä en oikeen usko sellaiseen
mä en oikeen tiedä voiko kukaan olla kaunis siinä urheilukaupasta ostetussa topissa
tai siis okei kyllä mä tiedän, sä näytät se päällä upeelta ja hyvinvoivalta
mut mä en näytä joten mä en oikeen luota sellaiseen
kaunis, ne sanoo instagramissa, söpö, lopeta jo oot niin kaunis
ihanaa kun oot aina niin itsevarma! kaunis! itsevarma?
onkse itsevarmuutta että on pitkät silmäripset ja onnistunut huulipunan rajaus
(tää on ainut asia mistä oon ihan varma: ei ole)
mä en oikeen tiedä voiko kukaan olla kaunis vaan sen takia että toiset sanoo niin
tai siis okei kyllä ehkä voi
mutta riittääkö se että muut uskoo kun ei usko itse
riittääkse
riitänksmä
silloin kun en usko siihen
silloin kun en usko koska imuroin
silloin kun en usko vaikka olisi päällä tasaraitapaita
silloin kun en usko ja takaraivossa jyrisee katupora hakaten ihan jokaisen valon lähteen pienen pieniksi sirpaleiksi teräviksi palasiksi jotka lähtee lentämään merituulen mukana vaikka viimeksi kun mä sain ne koottua olin tehnyt lupauksen että pidän niistä kiinni seuraavan kerran kun ne meinaa lentää
riitänksmä silloin kun en taaskaan saa niitä palasia kiinni, taaskaan
riitänksmä silloin kun se kysyy taas hymyillen että mitä kuuluu ja mä vastaan että ihan hyvää vaikka ihan hyvää olisi kilometrien päässä siitä väsymyksestä mikä on totta
ja kuka se? no jokainen
mä oon odottanut silmuja siihen takapihan koivuun joka näkyy keittiön ikkunasta siitä asti kun se alkoi viimeksi osoittaa merkkejä syksystä
silmut puhkesi toukokuun ensimmäisenä lauantaina, ja edelleen mä odotan
vuosi sitten silmujen puhjetessa mä tanssin ympäri keittiötä niin että lattia alkoi kallistelemaan silmissä
nyt mä vain katson sitä heikkoa kasvavaa vihreyttä ja odotan
se ei oo päätös että näkee kevätaamut vähän pimeempinä kun ne oikeesti on
siihen ei myöskään sairastuta, siihen valutaan, vajotaan
aikaa kiipeämiselle ja pinnassa olemiselle saa aina haalittua jostain
mutta ne mitkä jää mieleen on vajoamisia
riitänksmä silloin kun vajoan
ainakin mä huomaan sanovani itselleni että en riitä
kukaan ei voi olla olematta kaunis kun nauraa niin paljon että mahaan sattuu
tai paistaa banaanilettuja
tai itkee yksin sohvannurkassa breakfast at tiffanyn viimeiselle kohtaukselle
silloin kukaan ei voi olla riittämättä
mut siihen imuroimiseen mä en edelleenkään usko
---
Tää on spoken word -teksti jonka tein kouluun puheilmaisun kurssia varten ja laitoin sen tänne koska, en tiiä, sen takia että halusin kertoa teille jotka vielä luette että kyllä mä vielä kirjotan vaikka blogissa ei siltä näytä. En kirjota just nyt paljoa mutta kirjotan kuitenkin, sen verran että saan uskottua mun kirjottamiseen aina välillä. Niin kuin tänään. Hyvää kesää, tai jotain.
