Yritän tarttua kivoihin asioihin

Olen alkanut taas kirjoittaa päiväkirjaa. Aloitin kaksi viikkoa sitten tämän blogin tekstikenttään yhtä sellaisista täältä kasoittain löytyvistä fiilispostausta (niin, jollaista tämäkin edustaa), mutta huomasin lauseiden vähitellen luisuvan sitä tyyliä kohti, jolla olen kirjoittanut päiväkirjaa. Tajusin, että sen tekstin paikka ei ole täällä, kirjoitin loppuun, poistin alusta sinne aluksi päätyneet julkaisukelpoisen tekstin liirumlaarumit, loin yksityisen blogin ja copy pastetin sinne. Neljä merkintää kahden viikon sisään ja voi kuinka rakkaan päiväkirjan kirjoittaminen tuntuu taas niin hyvältä. Ei siltä kuin se on viime kuukaudet tuntunut, siltä kun pakoketusti yrittäisi maalata vesiväreillä maisemaa kuivalla pensselillä, jota joutuu hinkkaamaan paperiin, vaan siltä kuin olisi täysi peiteväripullo ja saisi vain valutettua maalia ulos.

Tähän väliin voisi sanoa jotain siitä, kuinka neidillä on ensin niin monta valituksen aihetta koulun digiloikasta, kuinka yksi argumentti on se, että ruudun ääressä istuminen vain lisääntyy ja lisääntyy, ja sitten alkaa kirjoittaa päiväkirjaansa digitaalisesti, mutta ehkä jätämme tämän aiheen huomiotta.

Yläasteella varoiteltiin siitä, kuinka lukio on vaikeaa, lukiossa numerot laskevat ja lukiossa meidän kympin tyttöjenkin täytyy oppia että kasikin on hyvä numero, kirjaimellisesti hyvä. Toisaalta vähän pelotti, toisaalta mietin että kyllähän lukiossakin aika samalla tavalla opiskellaan, jos peruskoulusta pääsee kympin keskiarvolla niin kai ainakin osan nyt siellä voi pitääkin.

Aina ennen helpolta tuntunut matikka tuntuu nyt vaikealta. Sama enkun kanssa. Luulin psykologian kiinnostavan, mutta kurssilla oli sähköinen oppikirja eikä tunneilla tehty muuta kuin luettiin kappaleita ja tehtiin kirjan tehtäviä, eikä oikein innostanut.

Eilen tulivat ykkösjakson tulokset: neljästä kurssista ysi ja yhdestä kasi. Toisaalta se on selkeä pudotus yläasteen numeroihin, ja jos saan aina minulle helpolta tuntuneesta enkusta kasin, ranskan numero tulee olemaan katastrofi. Mutta päällimmäisenä on tyytyväisyys, numerot sentään olivat melkein kaikki kiitettäviä ja ei mun tarvitse saada kymppiä kaikesta (tärkein oivallus!!!). Pääsen lukiosta kunnialla läpi muutenkin.

Viikon biisit: Pentatonixin Hallelujah, Sannin Mörköjä, Ellinooran Elefantin paino, Mikael Gabrielin Lumi teki enkelin eteiseen ja Ed Sheeranin Photograph. (Ja Paperi T, haluan vain yhden post-alfan kiitos.) (Ei yhtään Olavia listassa mitä tämä on??) (ok toton africa toimii aina joten sitä ei tarvii edes kirjoittaa listoihin)

Aamuisin väsyttää niin paljon että silmiä kirvelee vaikka olisi nukkunut kahdeksan tuntia ja päivän mittaan se muuttuu yleensä joko ruotsintunnille melkein nukahtamiseksi tai hysteerisiksi naurukohtauksiksi, joskus molemmiksi yhtä aikaa. Se, kun herää aamulla ja on niin pimeää että ikkunasta ei vaan tule minkään laista valoa huoneeseen ahdistaa semi tosi paljon.

Tällä viikolla on kirjamessut. Hirveän paljon kirjoja ja kaukana olevia ystäviä jotka tulevat lähelle, voiko olla mitään parempaa? (Spoiler alert: ei voi.)

En osaa oikeen päättää, onko tämän tekstin yleissävy lukijalle positiivinen vai negatiivinen. Mulle se ainakin yrittää olla positiivinen, yritän tarttua kivoihin asioihin ja ajatella kuinka kivoja asioita oikeasti on olemassa. (Huonompiakin on, mutta niistä on nyt helpompi kirjoittaa sinne päiväkirjapuolelle, sinne jonne muut eivät pääse käsiksi.)