Niin kuin otsikko jo kertookin, mulle kuuluu ihan hyvää. Tammikuu on kulunut jo melkein kokonaan (luojan kiitos, tammikuu ei todellakaan ole suosikkikuukausiani) enkä ole taaskaan kirjoittanut tänne mitään moneen viikkoon, mutta ehkä tää tästä. Elän viimeistä peruskoulun lukukautta, yhteishaku hengittää niskaan, mutta ei oikeastaan suuremmin ahdista (jes!). Pimeää on, etenkin kun lumi yhtäkkiä suli pois jättäen jäljelle kamalan sohjon. Aamuisin väsyttää vaikka olisi nukkunut yhdeksän tuntia joka on aikamoinen harvinaisuus. Koulussa on kylmä, tuntien aikana nälkä, joskus meinaa kuolla tylsyyteen ja stressiin ja kaikkeen muuhun yhtä kivaan. Mutta silti mulle kuuluu ihan hyvää, oikeasti ihan hyvää.
Vaikka blogin päivitystahdista voisi päätellä paljon muuta, myös lukemiselleni kuuluu ihan hyvää. Sitten viime bloggailujen olen lukenut hyviä kirjoja, joista ei vaan ole ehtinyt ja jaksanut ja keksinyt mitään kunnon kirjoitettavaa. Olen lukenut kolme kirjaa (kaksi näistä tammikuun aikana, yhden joulukuussa), joiden lukemisesta nautin oikein kovasti, ja jotka nyt haluaisin kuitenkin tuoda bloginkin puolelle pelkältä Goodreads-tasolta (jos olette Goodreadsissa, tulkaa pyytämään kaveriksi!). Päätin siis kirjoittaa näistä kirjoista näin yhdellä kertaa miniarviot.
Rainbow Rowell: Carry On
Macmillan, 2015
517 s.
Olen lukenut Rowellin Fangirlin moneen otteeseen, ja kaikki tämän aivan ihanan kirjan lukeneet muistavat varmasti Simon Snow'n, Rowellin keksimän aika lailla Harry Potterien asemassa olevan kirjasarjan, josta Cath kirjoittaa fanfictionia. Carry On ei ole Fangirlissä esiintyvä sarja eikä Cathin fanfiction, mutta se kertoo Simonista ja Bazista ja kaikista muista hahmoista, jotka Cathin tarinan yhteydessä tulivat tutuiksi.
"Simon Snow is the worst chosen one who's ever been chosen" on Simonin huonetoverin Bazin mielipide, ja oikeastaan Baz on ihan oikeassa. Simon käy viimeistä vuottaan Watford School of Magicks -taikakoulussa. Tyttöystävä jättää ja taikamaailmaa uhkaa taikuutta imevä olento Isidous Humdrum, kaikki ei siis mene ihan niin kuin Strömsössä.
Jos tietää Simonin ja Bazin Fangirlistä, tietää mitä odottaa. Ihan näin spoileroimatta. Ja odotus palkitaan. Sydän. Carry On on erilaista Rowellia kuin muut hänen kirjansa jotka olen lukenut, paljon fantasiapainotteisempi ja vähän synkempi, mutta myös sitä taattua perus-Rowellia löytyy. Hauskasti, lämpöisesti kirjoitettua. Ai että. Lukiessa meinaa fanityttöhihitellä, huokailla onnesta ja hymyillä sekä hyppelehtiä ympäri huonetta. Olen fanityttöilykollegojen kanssa käynyt niinkin syväanalyyttisia keskusteluja kuin "Bazzzzzzz!!!! Bazzzzzzz!!!!!" ja "LUKU 61!!!!! LUKU 61!!!!!".
Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki
Teos, 2015
335 s.
Kutoja Eliana löytää pihalta nuoren naisen, jonka kieli on leikattu irti ja jonka käteen on tatuoitu Elianan nimi. Hän asuu Seittien talossa saarella, jota koettelevat tulvat ja jolla unien näkeminen on sairaus. Unirutto alkaa vaivata saaren asukkaita entistä pahemmin ja paljon ihmisiä viedään Tahrattujen taloon parannettaviksi – ja vangeiksi. Puhekyvyttömän naisen ympäriltä alkaa avautua salaisuuksien kehrä, samoin kuin saaren menneisyyden ja nykyisyyden ympäriltä.
Fantasiakirjallisuus on monesti nuortenkirjallisuuteen luokitellumpi, mutta Itäranta on saanut kahdella romaanillaan, Teemestarin kirjalla ja tällä, korotettua fantasian asemaa. Molemmat ovat lumoavia ja mukaansa tempaavia. Itärannan kieli on kaunista ja koristeltua, mutta tarinassa pysyy silti tiiviisti mukana. Vaikka Kudottujen kujien kaupunki olikin upea ja mielenkiintoinen matka ihmisyyteen ja tarinoiden verkkoon, lukukokemuksena se jäi minulla hiukan Teemestarin kirjan varjoon, joka oli niin hengästyttävä, unenomainen ja tyrmäävä, että pakostakin vertasin tätä siihen. Joka tapauksessa jään odottamaan Itärannan tulevia romaaneja, ja Kudottujen kujien kaupunki on hieno tarinoiden kudelma.
Jennifer E. Smith: This is What Happy Looks Like
Headline, 2013
404 s.
Jennifer E. Smithin Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea on sellainen kirja, jonka voi lukea uudestaaan ja uudestaan. Niitä hattaraisia hetkiä fiilistelee täysillä, ja hattara pysyy hyvän maun rajoissa eikä muutu siirapiksi. This is What Happy Looks Like jatkaa samaa hattaraista tietä.
Pikkukaupungissa asuva Ellie saa vahingossa jollekin muulle tarkoitetun sähköpostin tuntemattomalta pojalta mantereen toiselta puolelta. Alkaa viestittely, jonka aikana kaksi toisilleen tuiki tuntematonta ihmistä tutustuvat paremmin kuin ehkä keneenkään muuhun vaikkeivät tiedä edes toistensa nimiä. Kesäkuussa, josta Ellie ei pidä lainkaan porottavan auringon ja ihmisvilinää takia, paikkakunnalle saapuu elokuvaporukka kuvaten teinileffaa, jonka pääosassa on Hollywood-tähti Graham Larkin, pelkkä sähköpostien poika uhkaa muuttua joksikin ihan muuksi.
This is What Happy Looks Like on sellainen hyvän mielen kirja, jota on kiva lukea kun stressi pukkaa päälle ja maailmankirjallisuuden riemuvoitot ahdistavat. Hattaran määrä on suht hillitty mutta tarpeeksi suuri ollakseen juuri sopiva kirja pahan päivän varalle. Ei niin ihastuttava kuin Tilastollinen todennäköisyys, mutta oikein kiva kuitenkin.
Tässäpä nämä! Toivottavasti sullekin kuuluu ihan hyvää!
Macmillan, 2015
517 s.
Olen lukenut Rowellin Fangirlin moneen otteeseen, ja kaikki tämän aivan ihanan kirjan lukeneet muistavat varmasti Simon Snow'n, Rowellin keksimän aika lailla Harry Potterien asemassa olevan kirjasarjan, josta Cath kirjoittaa fanfictionia. Carry On ei ole Fangirlissä esiintyvä sarja eikä Cathin fanfiction, mutta se kertoo Simonista ja Bazista ja kaikista muista hahmoista, jotka Cathin tarinan yhteydessä tulivat tutuiksi.
"Simon Snow is the worst chosen one who's ever been chosen" on Simonin huonetoverin Bazin mielipide, ja oikeastaan Baz on ihan oikeassa. Simon käy viimeistä vuottaan Watford School of Magicks -taikakoulussa. Tyttöystävä jättää ja taikamaailmaa uhkaa taikuutta imevä olento Isidous Humdrum, kaikki ei siis mene ihan niin kuin Strömsössä.
Jos tietää Simonin ja Bazin Fangirlistä, tietää mitä odottaa. Ihan näin spoileroimatta. Ja odotus palkitaan. Sydän. Carry On on erilaista Rowellia kuin muut hänen kirjansa jotka olen lukenut, paljon fantasiapainotteisempi ja vähän synkempi, mutta myös sitä taattua perus-Rowellia löytyy. Hauskasti, lämpöisesti kirjoitettua. Ai että. Lukiessa meinaa fanityttöhihitellä, huokailla onnesta ja hymyillä sekä hyppelehtiä ympäri huonetta. Olen fanityttöilykollegojen kanssa käynyt niinkin syväanalyyttisia keskusteluja kuin "Bazzzzzzz!!!! Bazzzzzzz!!!!!" ja "LUKU 61!!!!! LUKU 61!!!!!".
Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki
Teos, 2015
335 s.
Kutoja Eliana löytää pihalta nuoren naisen, jonka kieli on leikattu irti ja jonka käteen on tatuoitu Elianan nimi. Hän asuu Seittien talossa saarella, jota koettelevat tulvat ja jolla unien näkeminen on sairaus. Unirutto alkaa vaivata saaren asukkaita entistä pahemmin ja paljon ihmisiä viedään Tahrattujen taloon parannettaviksi – ja vangeiksi. Puhekyvyttömän naisen ympäriltä alkaa avautua salaisuuksien kehrä, samoin kuin saaren menneisyyden ja nykyisyyden ympäriltä.
Fantasiakirjallisuus on monesti nuortenkirjallisuuteen luokitellumpi, mutta Itäranta on saanut kahdella romaanillaan, Teemestarin kirjalla ja tällä, korotettua fantasian asemaa. Molemmat ovat lumoavia ja mukaansa tempaavia. Itärannan kieli on kaunista ja koristeltua, mutta tarinassa pysyy silti tiiviisti mukana. Vaikka Kudottujen kujien kaupunki olikin upea ja mielenkiintoinen matka ihmisyyteen ja tarinoiden verkkoon, lukukokemuksena se jäi minulla hiukan Teemestarin kirjan varjoon, joka oli niin hengästyttävä, unenomainen ja tyrmäävä, että pakostakin vertasin tätä siihen. Joka tapauksessa jään odottamaan Itärannan tulevia romaaneja, ja Kudottujen kujien kaupunki on hieno tarinoiden kudelma.
Jennifer E. Smith: This is What Happy Looks Like
Headline, 2013
404 s.
Jennifer E. Smithin Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea on sellainen kirja, jonka voi lukea uudestaaan ja uudestaan. Niitä hattaraisia hetkiä fiilistelee täysillä, ja hattara pysyy hyvän maun rajoissa eikä muutu siirapiksi. This is What Happy Looks Like jatkaa samaa hattaraista tietä.
Pikkukaupungissa asuva Ellie saa vahingossa jollekin muulle tarkoitetun sähköpostin tuntemattomalta pojalta mantereen toiselta puolelta. Alkaa viestittely, jonka aikana kaksi toisilleen tuiki tuntematonta ihmistä tutustuvat paremmin kuin ehkä keneenkään muuhun vaikkeivät tiedä edes toistensa nimiä. Kesäkuussa, josta Ellie ei pidä lainkaan porottavan auringon ja ihmisvilinää takia, paikkakunnalle saapuu elokuvaporukka kuvaten teinileffaa, jonka pääosassa on Hollywood-tähti Graham Larkin, pelkkä sähköpostien poika uhkaa muuttua joksikin ihan muuksi.
This is What Happy Looks Like on sellainen hyvän mielen kirja, jota on kiva lukea kun stressi pukkaa päälle ja maailmankirjallisuuden riemuvoitot ahdistavat. Hattaran määrä on suht hillitty mutta tarpeeksi suuri ollakseen juuri sopiva kirja pahan päivän varalle. Ei niin ihastuttava kuin Tilastollinen todennäköisyys, mutta oikein kiva kuitenkin.
Tässäpä nämä! Toivottavasti sullekin kuuluu ihan hyvää!
