Iida Sammalisto: Tähtimosaiikki

Tähtimosaiikki kiinnosti minua kahdesta syystä: Iida Sammalisto on kirjoittanut sen lukioikäisenä ja satufantasia houkuttelee minua.

Nuori tähti Lupus näkee ennustuksen ihmisten parhaillaan rakentamasta tornista, joka yltää pian taivaalle, tähtien asuinsijoille, sekä vaeltajasta, jonka on tarkoitus pelastaa tähdet tältä. Lupuksen täytyy lähteä maan päälle kertomaan vaeltajalle tämän kohtalo, joka on tähtien palvoman Pyhän Kuun asettama ja näin ollen suuri kunniatehtävä. 

Suna, kettunsa Ion kanssa kiertelevä soittaja, joka on ennustuksen kertoma vaeltaja, ei otakaan kohtaloaan ihan niin kuin Lupus olisi luullut. Hän ei suostu ennalta päätetyn kohtalon ohjattavaksi ja tahtoo jatkaa matkaansa markkinoilla ja vuorilla yksin Ion kanssa. Sunan kintereille päätyy myös vaeltajia vainoavan ja Tornia rakentavan Korppiruhtinaan kätyri, jonka tehtävänä on surmata Suna. Alkaa pakoretki, jonka aikana kaikki oppivat jotain muista ihmisistä, läheisten menettämisestä, korkeampien tahojen kuuntelemisesta, luottamuksesta ja erityisesti omasta sisimmästään.

Tarinan alkuasetelma on tuttu monesta muusta kirjasta. Ennustuksen nähnyt sanansaattaja, joutuminen vieraaseen maailmaan, tehtävälleen vastahankainen sankari ja paha hallitsija, jolla on tietyllä tatuoinnilla merkityt kätyrit, ovat kaikki monesti käytettyjä aineksia. Lukiessa kirjasta tuli vahvasti mieleen Astrid Lindgrenin Veljeni, Leijonamieli ja Cornelia Funken Reckless-kirjat. 

Samankaltaisuudesta huolimatta Sammalisto on kehitellyt uusiakin aiheita. Perinteisempien ja satumaisten fantasiapiirteiden, kuten suohon hukkuneiden sielujen ja tähtien kansan, käyttö kiehtoo minua ja niillä saa aikaan todella hienon tunnelman. Tunteiden kuvaamisessa Sammalisto on onnistunut erinomaisesti. Hahmojen hämmennyksen, surun, pelon ja onnen voi melkein tuntea itsekin. Kielikuvien käyttö ja sanojen rytmi tuovat parhaimmillaan mieleen kauniin runon.

Jotkut tarinan ratkaisut ovat ennalta-arvattavia, ja eri kohtausten välillä hypitään vähän turhan nopeasti, mutta vastapainona on kaunis kuvailu ja kieli. Kokonaisuudessaan siis oikein sympaattinen kirja .

Iida Sammalisto: Tähtimosaikki

Otava, 2015

253 s.