sunnuntai 23. elokuuta 2015

Tuleva nokikolari eli ihana kesähaaste

Olen jonkin aikaa katsellut eri blogeissa tätä kesähaastetta ja ajatellut, että olisipa tuo kiva tehdä. Nyt nappasin sen Katrilta, joka haastoi juuri sinut, ja niin taidan tehdä minäkin, koska olen liian laiska haastamaan ketään erityisesti. Jos innostut, anna palaa. Nyt mä annan palaa. Tää on ihana haaste.

1. Kerro jotain, mitä emme tiedä sinusta.

Minulla on kauhea korkeanpaikankammo. Rakastan ihan hirveästi musikaaleja. Olen addiktoitunut snapchattiin. Olen myös addiktoitunut instagramiin, mutta insta myös ärsyttää minua hyvin usein hyvin paljon. Rakastan tähtitaivasta ja avaruus muutenkin on kiinnostava asia, mutta tunnistan taivaalta vain Otavan ja lentokoneet, kun ei ole tullut perehdyttyä asiaan sen tarkemmin. Itken helposti ja usein. Olen koulumyönteinen persoona ja hyvä koulussa, ja teen läksyt heti samana päivänä. Niitten aloittaminen on työn ja tuskan takana, mutta aina jotenkin vain pystyn siihen. Rakastan kirjojen tuoksua. Soitan pianoa ja harrastan meripartiota. Tykkään aivan liian paljon metaforista ja personifikaatioista. En pysty elämään ilman spotifyta.

2. Onko sillä väliä, mitä lukijat ajattelevat blogistasi ja miksi?

Kyllä on, tottakai. Kirjoitan julkisesti sen takia, että muutkin saavat lukea ajatuksiani, ja varmasti hyvin moni, joka jakaa ajatuksiaan, tahtoo, että niistä herää ajatuksia, niihin reagoidaan, niistä tykätään. Kyllä tahtoisin, että lukijat tykkäisivät blogistani, ja otankin hyvin mielelläni kaikkia kehitysehdotuksia vastaan. Haluan pitää blogin ulkoasun sellaisena, että se miellyttää ainakin omaa silmääni, toivottavasti myös muiden. On väliä. Varmasti jokainen haluaa ainakin jollain tasolla, että hänestä ajatellaan hyvää.

3. Miten blogiminä eroaa reaaliminästäsi?

Ei oikeastaan merkittävästi. Yritän vuodattaa blogiin itseni sellaisena kuin oikeasti olen, toki niissä rajoissa, jotka tahdon netissä säilyttää. Etenkin fiilispostaukset ja muut sen tyyppiset huutelut ovat oikeasti minua sellaisena, mitä todellisuudessakin olen. Tunteellisena, välillä angstisena ja välillä onnellisena.

Ehkä olen jotenkin ujompi reaalissa, en niin puhelias. Olen keskusteluissa usein kuuntelevampi osapuoli, mutta tykkään toki myös puhua. Reaaliminäni ei ilmaise niin uskaliaasti ja suoraan mielipiteitään.

4. Mikä saa sinut nauramaan?

Tilannekomiikka, ne mahtavat jutut, jotka kuulostavat jälkeenpäin kerrottuina ihan tyhmiltä, mutta paikan päällä olivat ihan älyttömän hauskoja. Legendaariset sisäpiirivitsit. Kavereiden päättömän tyhmät läpät. Eoin Colfer.

5. Mitä luovuus sinulle merkitsee?

Henkilökohtaisesti hyvin paljon kirjoittamista. Siihen, että saan sanoja paperille, tarvitsen paljon sitä fiilistä, jota ehkä kutsutaan luovuudeksi. Minulle ei usein riitä käsky "nyt kirjoitat", vaan tarvitsen sen luovuuden puuskan, inspiraation. Luovuus merkitsee myös säveltämistä, jossa en ole vielä hyvä, mutta yritän kovasti kehittyä. Todella kovasti.

Luovuus on minulle ehkä myös uskallusta. Uskallusta heittäytyä ja tehdä asioita. Uskallusta puhua, improvisoida.

6. Ketä läheistäsi ihailet?

Ihailen hyvin paljon monia ystäviäni. Monet läheiset ystäväni ovat sellaisia, joista keksisin paljon kadehtimisen aihetta, mutta kun he ovat minulle niin tärkeitä kuin ovat, ja tiedän olevani myös tärkeä heille, onnistun jotakuinkin jättämään kateuden tai vertailun ja päädyn vain ihailemaan suuresti.

Ihailen ihmisiä, joilla on sitä mainitsemaani luovuutta ja uskallusta. Ihailen ihmisiä, jotka tulevat juttelemaan uusille ihmisille, ihmisiä jotka ihailevat itsekin toisia ja näyttävät sen.

7. Mikä sinussa ärsyttää itseäsi?

Stressaan turhista asioista. Vertaan itseäni liikaa muihin. Itken liian helposti. Joskus en uskalla sanoa omaa mielipidettäni tai sitä miltä minusta tuntuu, kun pelkään että toinen loukkaantuu. En osaa heittäytyä tarpeeksi. Huolehdin asioista, joista minun ei tarvitsisi huolehtia. Näitä on paljon.

8. Mikä sinussa ihastuttaa muita?

Olen kuulemma hyvää seuraa ja hyvä ystävä, kanssani on kuulemma mukavaa jutella. Olen monen mielestä positiivinen ja hymyilen aina. Olen hyvä kuuntelemaan, mutta huono sanomaan mitään lohduttavaa. Hiustyyliäni kehutaan usein. Minussa arvostetaan ystävällisyyttä, empaattisuutta, fiksuutta (tai viisautta, kuten jotkut asian ilmaisevat) ja kirjoittamistani.

9. Mikä sinusta tulee isona?

Viisivuotiaana olin sitä mieltä että nokikolari. Pieni kirjailijahaave on aina ollut taustalla. Nykyään en tiedä. Toivottavasti onnellinen.

10. Uskotko onnellisiin loppuihin?

Ehdottomasti. Toivon, että jokaisessa lopussa olisi jotain onnellista.

11 kommenttia:

  1. Itse näpyttelen tätä haastetta parhaillaan! Stressaaminen ärsyttää minuakin ja minäkin toivoisin olevani spontaanimpi. Tämä on hieno haaste, näitä postauksia on aina tosi mielenkiintoista lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Stressaaminen ja spontaanius ovat kyllä avainsanoja, jos puhutaan puolistani, joita tahtoisin parantaa...
      Niimpä, kaikki lukemani kesähaaste-postaukset ovat olleet hirmuisen mielenkiintoista luettavaa!

      Poista
  2. Voi sua ihana :3 Ja toinen musikaalirakastaja ilmoittautuu täällä!

    Nokikolari on ehkä yksi söpöimmistä ammattihaaveista koskaan! Saako udella mistä pikku-Ellen keksi idean? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, voidaan perustaa joku hullujen musikaalirakastajien kerho :D

      Mulla ei kyllä ole mitään hajua pikku-Ellenin aivoituksista. Tiedän vaan, että halusin olla nokikolari. Mahdollista, että esim Maija Poppasesta pöllitty idea.

      Poista
  3. Hauskaa, että nappasit tämän! Vastauksiasi oli kiva lukea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä oli kauhean kiva tehdä, kivaa että saatoin napata!

      Poista
  4. Ihan pakko tehdä tää haaste! Ihania kysymyksiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä kysymykset on ihania, tosi hauska haaste! :)

      Poista
  5. Meillä on aika paljon yhteistä, minäkin rakastan tähtiä, yötaivasta ja musikaaleja <3
    Ehkä yhytän tämän haasteen kirjankansibingon yhteyteen tai jotain...

    VastaaPoista
  6. Ihania vastauksia! <3 :-) Ja kyllä, kirjojen tuoksu, koulumyönteisyys, spotify ja korkeanpaikankammo, samaistuin! :D

    Jos haluut käydä kurkkaamassa, niin mun versio kesähaasteesta täällä: http://samakuu.blogspot.fi/2015/09/kesahaaste-syksylla.html

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina ♥