perjantai 3. heinäkuuta 2015

Terhi Rannela: Läpi yön


Maria on 16-vuotias ja yrittää itsemurhaa. Kotona riidellään, isän käyttäytyminen ottaa päähän, lopputulos: se pahin. Kirja alkaa päivästä, jolloin Maria on päässyt sairaalasta takaisin kotiin. Läpi yön kertoo Marian elämästä, arjesta ja juhlasta, kaikesta siitä mitä siihen sisältyy, 16-vuotiaasta masentuneesta teinistä kaksikymppiseksi kirjallisuuden opiskelijaksi - ja kirjailijaksi. Rakkaus kirjoittamiseen ja halu tulla kirjailijaksi kantaa läpi vuosien ja on elämän punainen lanka niin seurustelun, onnellisuuden sekä Madonnan ja Apulannan kuin surun, kännäilyn ja hankaluuksienkin aikana.

Läpi yön on kirjoitettu päiväkirjamuotoon, mistä minä nautin suunnattomasti. Koska päiväkirja on omassa elämässäni niin suuressa osassa, siihen saan vuodatettua kaikki tunteet, saada huonoista hetkistä vähän parempia ja hyvistä hetkistä vielä parempia, pystyn samaistumaan päiväkirjamuotoisiin romaaneihin todella hyvin. Maria pohtii moneen otteeseen päiväkirjan tarkoitusta ja tapaansa kirjoittaa siihen, ja Rannelan teksti on todellakin päiväkirjamaisen luontevaa. Olen lukenut aika paljon niitä huonojakin päiväkirjaromaaneja, joissa teksti ei kuulosta yhtään päiväkirjaan kirjoitetulta. Vaikka Marian päiväkirjassa ei kerrotakaan kaikkia hänen elämänsä pieniä käänteitä, pääkohdat ovat olemassa ja tekstissä on kuitenkin paljon juuri niitä päiväkirjamaisia yksityiskohtia, joihin tulee vain kiinnittäneeksi elämässä huomiota.

Ja kyllä, samaistuin. Muuhunkin kuin päiväkirjapohdintoihin. En kaikkeen, en todellakaan, Maria ei ole joka suhteessa kuin minä, mutta johonkin. Esimerkiksi 'en osaa mitään' -olo. Melkein juuri niillä sanoilla, joita olen itsekin käyttänyt. Sydänveren vuodatusta, tunsin itseni kirjan sivuilla.

Läpi yön on todella onnistunut kirja. Luonteva on hyvä sana kuvaamaan tätä kirjaa, tekstistä huomaa että Rannela on aivan varmasti kirjoittanut itse päiväkirjaa ja koonnut tähän romaaniin omaelämäkerrallisia aineksia. Aivan varmasti. Monista kirjoista sanotaan, kuinka niiden päähenkilö kasvaa tarinan aikana, mutta tässä käy niin aivan todella. Maria kasvaa, hänen luonteensa muuttuu, ja mikä tärkeintä, hänen kertojanäänensä muuttuu.

Teos: Läpi yön
Tekijä: Terhi Rannela
Otava, 2014
Sivuja: 278
Kirjan vuoden lukuhaaste: kirja, jonka lukemisen olet aloittanut, mutta joka on jäänyt kesken (aloitin tätä joskus talvella, mutten saanut silloin fiiliksestä kiinni)
Kirjankansibingo: nainen
Olen ruksannut bingosta myös kohdat 'kasvi' Jessica Schiefauerin kirjalla Pojat ja 'maisema' Jenna Kostetin kirjalla Lautturi.

10 kommenttia:

  1. Piti ihan miettiä, että olenko lukenut Terhi Rannelalta mitään ja taitaa olla niin että en. Näemmä sietäisi, tämä kuulostaa kiinnostavalta. Päiväkirjaromaani ei ole se helpoin kirjoitettava niin että se kuulostaisi aidolta (kuten sanot), joten on hyvä kuulla että tässä on onnistuttu. Laitan korvan taakse, kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laita ehdottomasti korvan taakse! Tämä oli ensimmäinen Rannelani, ja oli kyllä hyvin onnistunut. Hyvä lukukokemus!

      Poista
  2. Minuakin häiritsee, jos päiväkirjaromaanit ei tunnu aidoilta, esim. jos lähestulkoon ihmisten keskustelut on kirjoitettu ylös. Tämä oli juuri päiväkirjan tyyppinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri esimerkiksi tuo, että keskustelut on kirjoitettu sanasta sanaan ylös, ei kukaan tee niin oikeassa päiväkirjassa! Tämä oli hyvin luonteva ja päiväkirjamainen :)

      Poista
  3. Tämä tarttui sattumalta mukaani, kun päätin, että on taas aika vilkuilla, mitä nuortenkirjallisuudelle kuuluu. Rannelan ekat kirjat olivat suosikkejani, kun olin vähän nuorempi. Ensivilkaisun jälkeen suhtauduin tähän vähän epäillen, mutta ehkä annankin teokselle mahdollisuuden 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin aloitin tätä ekaa kertaa talvella, mutten saanut silloin loppuun, luin ehkä ekat 20 sivua mutten oikein saanut ideasta kiinni. Kannattaa antaa tälle mahdollisuus, tämän kirjan perusteella nuortenkirjallisuudelle kuuluu oikein hyvää!

      Poista
  4. Luin tämän joulukuussa ja rakastuin siihen silloin. Kirja nappasi heti mukaansa (luin sitä koulussa kaikki välitunnit ja välistä tunnillakin kröhömkröhmö) ja se oli niiiin hyvä. Samaistun niin siihen kirjoittamisen paloon, joka Marialla on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi esimerkkiä antava ysiluokkalainen, ei tunneilla lueta! :D
      Ymmärrän, mä en niin vahvasti samaistu siihen kirjoittamisen paloon, se ei mulla ole ihan tuota tasoa. Mutta kirja oli kyllä hieno!

      Poista
  5. Itsekkin olen lukenut tämän! Se oli hyvä kirja, tykkäsin! :)

    VastaaPoista
  6. Luin Rannelan kirjan viime viikolla. En ole lukenut häneltä aiemmin mitään. Läpi yön on hyvin aito, pidin siitä kovasti.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina ♥