P. D. James: Syystanssiaiset

Uskallan väittää, että jokainen, joka on lukenut Jane Austenin Ylpeyden ja ennakkoluulon ja pitänyt siitä, on miettinyt, mitä sen jälkeen tapahtui. Minä ainakin olen. Ja niin on myös Phyllis Dorothy James.

Syystanssiaiset kertoo siis Elizabethin ja Darcyn vaiheista kuusi vuotta sen jälkeen, kun he ovat menneet naimisiin. He asuvat onnellisesti Pemberleyssä kahden poikansa kanssa. Ja koska P. D. James on dekkarikirjailija, murhamysteeri on taattu. On Pemberleyssä pidettävien lady Annen tanssiaisten aatto lokakuussa 1803, kun Elizabethin sisko Lydia saapuu kartanolle vaunuissa kirkuen, että hänen miehensä herra Wickham on murhattu. Asiaa lähdetään selvittämään, ja Wickham löydetään metsästä elävänä, mutta verisenä ja kumartuneena parhaan ystävänsä Dennyn ruumiin ylle.

Kirjan tyylistä huomaa selvästi, että James on yrittänyt jäljitellä Austenin kirjoitustyyliä ja onnistunutkin siinä erinomaisesti. Austen ei tietenkään olisi seurapiiriromaaniensa välissä kirjoittanut dekkaria, mutta James on onnistunut jäljittelemään Austenia niin hyvin, että en tuskastunut liikaa. Välillä pieni epäuskottavuus vaivaa, mutta ei usein. Austenin kirjoissa viimeinen luku tai ainakin muutama viimeinen sivu ovat yleensä varatut eräänlaisille loppuselityksille, joissa selitetään, kuinka asiat sitten loppujen lopuksi menivätkään jne. (tai niin minä sen ainakin olen kokenut). Syystanssiaisissa tälläisiä loppuselityksiä on koko kirjan viimeinen neljäsosa. Kirjan alkupuoli on todella mielenkiintoista luettavaa, mutta viimeinen neljännes on todella selittelevä kaikkine pitkine monologeineen ja kirjeineen.

Tämä kirja ei ole aivan tyylipuhdas dekkari, vaan Austenille tyypillistä avioliittosumplimista ja ihania Lizzien ja Darcyn välisiä kohtauksiakin löytyy. Murhan selvittely ei sijoitu tapahtumapaikalle melkein lainkaan, vaan suurin osa siitä tapahtuu oikeudenkäynneissä, kirjeissä ja henkilöiden välisissä keskusteluissa. Ratkaisu oli minusta toimiva, sillä liian salapoliisimainen tarina ei välttämättä olisi palvellut Austenin hahmoja yhtä hyvin.

Syystanssiaiset voi lukea, vaikkei olisi Ylpeyttä ja ennakkoluuloa lukenutkaan. Kirjan prologi selittää Y&E:n tapahtumat ja joitain tapauksia, mitä näiden kirjojen välisen kuuden vuoden aikana on tapahtunut. Kirja kuitenkin antaa reilusti enemmän Ylpeyden ja ennakkoluulon ja muitakin Austenin kirjoja lukeneelle. Kirjassa on monia pikku viittauksia, joiden ymmärtäminen ei ole juonen kannalta oleellista, mutta monet fanityttönaurut irtosivat. Kun vielä mainittiin henkilöitä Viisastelevasta sydämestä ja Emmasta, hihittelin onnellisesti itsekseni.

Seuraavan kerran, kun luen Ylpeyden ja ennakkoluulon, vietän pari sitä seuraavaa viikkoa Darcy-mielentilassa ja pohdin, mitä Lizzielle ja Darcylle tapahtui sen jälkeen, kun he menivät naimisiin, he elävät edelleen mielessäni elämänsä onnellisina loppuun saakka kera kolmen tyttären ja kahden pojan, ilman murhamysteeriä. Jotkut Jamesin yksityiskohdat (esim. Maryn ja Georgianan avioliitot) jäävät kyllä päähäni asustamaan, sen verran pidin kirjasta. Ja puolentoista viikon päästä pidän tästä koulussa kirjaesitelmän, vaikka olin jo luvannut itselleni, etten äikäntunnilla esittelekään enää mitään, mikä liittyykin Jane Austeniin. Tästä voi vapaasti päätellä, kuinka paljon tykkäsin tästä kirjasta.

Teos: Syystanssiaiset
Tekijä: P. D. James
Alkuperäisteos: Death Comes to Pemberley (2011) 
Suomentanut Maija Kauhanen
Otava, 2012
Sivuja: 348
Kirjan vuoden lukuhaaste: kirja, jonka kirjoittaja oli yli 65-vuotias, kun kirja julkaistiin (huikeat 91 v.)