Fangirlin ihanien Potter-viittausten jälkeen minun rupesi tekemään mieli itse Pottereita. Olen jo jonkin aikaa suunnitellut aloittavani näitten uudelleen lukemisen, ja nyt tuntui hyvältä hetkeltä aloittaa. Aloitin Viisasten kiven eilen illalla Fangirl-postauksen kirjoittamisen jälkeen ja hotkaisin sen alle vuorokaudessa. Nyt mieleni pyytää lisää Potteria, jota en voi ikävä kyllä tarjota, kun mummolareissulle tarttui vain eka sellainen mukaan. No, ehkä on ihan hyväkin, ettei näitä lue aivan peräjälkeen kyllästymisen välttämiseksi.
Harry Potter on poika, joka saa 11-vuotiaana tietää olevansa velho ja pääsevänsä Tylypahkan noitien ja velhojen kouluun opiskelemaan taikuutta. Harryn vanhemmat ovat kuolleet, joten hän asuu tätinsä perheessä ja on iloinen päästessään sisäoppilaitokseen pois inhottavien Dursleytten luota. Koulussa vastaan tulee niin mukavia kuin ei niin mukaviakin asioita, kun hänet valitaan huispausjoukkueeseen, taikajuomien opettaja Kalkaros tuntuu vihaavan häntä ja eteen tulee myös vaarallinen arvoitus, jota Harry alkaa tutkia ystäviensä Ronin ja Hermionen kanssa.
Pottereihin oli aivan ihanaa palata pitkästä aikaa. Olen kasvanut niiden kanssa, ja olen odottanut kutsukirjettä Tylypahkaan ehkä ihan oikeastikin. Nyt huomaa, että onhan näissä joitain epäkohtiakin, mutta en antanut niiden häiritä liikaa. Dursleytten ilkeys Harrya kohtaan on jotenkin liioiteltua, samoin kuin joidenkin muidenkin Harryn 'vihollisten'. Potterit ovat kuitenkin aina Pottereita, ja tuollaiset pikkujutut ehkä jopa kuuluvat asiaan.
Herää myöskin kysymys, onko minusta tullut ylitunteellinen? Tai jos ei ylitunteellinen, niin tunteellisempi ainakin kuin ennen. Olen ennen ollut sellainen tyyppi, joka ei hirveän helposti itke lukiessaan kirjoja. Ja nyt meinasin parissakin kohtaa itkeä tätä lukiessani! Esimerkiksi aika kirjan loppupäässä sellainen kohta kuin
"Harry - sinä olet tosi upea velho.""Minä en ole yhtä hyvä kuin sinä", Harry sanoi hyvin häkeltyneenä, kun Hermione päästi hänet syleilystään."Minä!" Hermione sanoi. "Kirjoja! Ja nokkeluutta! On muita tärkeämpiä asioita - ystävyys ja urheus ja - voi, Harry - ole varovainen!"sai melkein kyynelkanavat auki. Melkein. Ehkä olen jotenkin lukijana muuttunut tai sitten nämä Potterit vain ovat sellaista "nostalgiakamaa". :) Harry Potter tulee aina olemaan sydämessäni.
Teos: Harry Potter ja viisasten kivi
Tekijä: J.K. Rowling
Alkuperäisteos: Harry Potter and the Philosopher's Stone (1997)
Suomentanut Jaana Kapari
Tammi, 2006
Sivuja: 335
Potterit aukaisevat minun kyynelkanavani juuri nostalgisuutensa vuoksi :D Tuo lainaamasi pätkä on kyllä ihana!
VastaaPoistaMinusta Dursleyt ovat aina olleet tosi aidon tuntuisia, karsealla tavalla. He ovat mielestäni sopivan karikatyyrejä, jotta heille voi nauraa, mutta kuitenkin uskottavuuden rajoilla. Tuollaisia ihmisiä nimittäin luultavasti oikeasti on :D
Tuo lainaamani pätkä on kyllä todella ihana, se on kivaa kun tälläisistä toiminnallisemmistakin kirjoista löytyy näin kauniita kohtia!
PoistaMinusta taas Dursleyt ovat vähän ylikirjoitettuja, ainakin joissain kohdissa. Kyllähän tuollaisia ihmisiä tai ainakin tuon suuntaisia ihmisiä varmasti löytyy, mutta toivottavasti ei paljon;)
Miten Pottereihin voisi kyllästyä?!
VastaaPoistaDursleyt ovat kammottavia, mutta itse olen ajatellut asian sillä, että tämä on kuitenkin lastenkirja ja lapsille usein kirjoitetaan pahat ihmiset täysin pahoina ja hyvät todella hyvinä. Koska lapset hämmentyisivät, jos pahassa olisikin jotain hyvää ja hyvässä pahaa. Sarjan edetessähän hahmot eivät ole enää aivan yhtä kärjistettyjä :)
Tuo on muuten todella hyvä huomio, että Dursleyt on kirjoitettu sellaisiksi kuin ovat tuon takia. Muistelinkin lukiessani tätä, että ei tämä tälläistä ole sarjan loppupuolella. Pitää lukea Salaisuuksien kammio pian!:)
PoistaPotterit on aina ihania <3
VastaaPoistaNiin on♥
Poista