keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Holly Goldberg Sloan: Näkymätön poika


Sam Border on 17-vuotias mutta hän on käynyt vain muutaman vuoden koulua. Hänen pikkuveljensä Riddle ei sitäkään. Heidän isänsä Clarence elää pikkurikoksilla ja he muuttavat usein paikasta toiseen. Isä saattaa hetkessä päättää lähdöstä ja kaikki pakataan autoon. Sam ja Riddle on opetettu olemaan näkymättömiä, väkttämään ihmisten katseita. Sitten Sam näkee Emilyn. Hän on mennyt sunnuntaina kirkkoon siksi, että siellä on musiikkia. Emily laulaa, ei kovin hyvin, ja kahden nuoren välille syntyy yhteys. He eivät tunne toisiaan, he ovat melkein eri maailmoista, mutta heidän välilleen syntyy jotain taianomaista ja kirkosta lähtiessään he tietävät toisistaan vain sen, että toinen on löydettävä uudestaan. Emilyn avulla Sam sekä astmasta ja ehkä kehitysvauriostakin kärsivä Riddle saavat kosketuksen maailmaan, joka Emilylle on se normaali maailma. Ei se, jossa ruokaa etsitään pikaruokalan roskiksesta ja täytyy elää mielipuolisen isän armoilla.

Näkymätön poika on todella koskettava tarina. Kun sitä alkaa lukemaan, se tuntuu toistavalta teinihutulta, mutta kirjaa vain lukee eteenpäin ja yhtäkkiä huomaa olevansa täysin tarinan lumoissa. Jos tämän kirjan kaikki tapahtumat lukisi juonikaaviona Wikipediasta, saattaisi ajatella niiden olevan absurdeja ja täysin outoja, mutta kun tarkemmin miettii, niin kenelle vain voi oikeasti sattua mitä vain. Eri ihmisten elämät sotkeutuvat toisiinsa tiheäksi verkoksi, jota ei voikaan niin helposti purkaa. Pienikin sattuma voi saada aikaan dominoefektin ja aiheuttaa suuren onnettomuuden. Koko kirjan tarina on oikeastaan tälläistä suurta dominoefektiä. Koko kirjan lukee henkeään pidätellen.

Vaikka Näkymätön poika ei kielellisesti mikään maailmankirjallisuuden merkkiteos olekaan, se on omalla tavallaan hyvin kaunis ja koskettava. Sen ajattelisi takakannen perusteella olevan kevyttä huttua, sellaista sadepäivän mukavaa lueskeltavaa, mutta sitä se ei ole. Kirja kuvaa hyvin kauniisti sitä, kuinka eri asemassa olevien ihmisten maailmat ovat todella kaukana toisistaan ja kuinka perhosen siipi voi aiheuttaa hirmumyrskyn. Jos satutte kirjastossa nuortenkirjahyllylle, niin napatkaapa tämä matkaan ja hämmästykää. Tämä oli toinen kerta, kun luin tämän kirjan, mutta tajusin sen kauneuden ja koskettavuuden vasta nyt. Näkymättömän pojan luettuaan pitää miettiä hetki, mitä tässä nyt tapahtuikaan. Ei tämä mikään täydellinen kirja ole, mutta yllätti kyllä positiivisesti koskettavuudellaan.

Teos: Näkymätön poika
Tekijä: Holly Goldberg Sloan
Alkuperäisteos: I'll Be There
Suomentanut Ulla Lempinen
WSOY, 2011
Sivuja: 361

2 kommenttia:

  1. Tämä on hieno kirja, yksi takavuosien suosikkejani. Ensimmäisellä kerralla taisin lukea yhdeltä istumalta kun en pystynyt lopettamaan.... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä sellainen kirja, jonka tahtoisi yhdeltä istumalta lukea, tarina pitää kyllä otteessaan! Arvasin, että tämä on sellainen, josta sinäkin tykkäisit :D

      Poista

Kommentti ilahduttaa aina ♥