Lainasin Kesyttömän kirjastosta vähän aikaa sitten, kun minulla ei ollut mitään luettavaa ja kaipasin jotain kevyttä lukemista. En kuitenkaan lukenut sitä heti kirjastosta kotiin päästyäni, sillä minulla oli vahvoja ennakkoluuloja tätä kirjaa kohtaan. Luin sen sitten nyt, kun muutakin kirjallisuutta olisi odottamassa lukemista ja minulla ei olekaan enää se kevyen kirjan fiilis. Miksi sitten luin sen nyt, kun olisin voinut ottaa pinosta Austenin tai jotain muuta? En tiedä. Ehkä se oli huono päätös. Ennakkoluuloni nimittäin vain vahvistuivat lukiessani, ja Kesyttömän lukeminen oli suurimmaksi osaksi pelkkää tuskaa.
17-vuotiaan Helsingin Kalliossa asuvan Raisan äiti kuolee auto-onnettomuudessa. Raisa lähetetään asumaan Hukkavaaraan, joka on pieni kylä jossain landella. (Minulla ei siis ole mitään sellaisia kyliä vastaan, mutta Raisalla tuntuu olevan.) Hukkavaarassa Raisa menee asumaan enonsa Jaskan luo. Koulussa häntä katsotaan vielä vieroksuemmin kuin Helsingissä, koska hän on taiteellinen, boheemi ja vähän tummaihoisempi kuin muut. Raisa maalaa tauluja, ja hän on siinä hyväkin. Taiteen kautta uudesta ympäristöstä löytyy ystäväkin, Niko, jolla on myös taiteellisia taipumuksia. Raisasta ja Nikosta tulee hyvät ystävät, varsinkin kun Nikokin on vähän hyljeksitty. Mutkia tulee matkaan, kun koulun ja koko kylän suosituin poika Mikael iskee katseensa Raisaan ja toisinpäin. Kaikki vanhat suhteet alkavat rakoilla, ja paljastuu, että kaikki kylän asukkaat ovat ihmissusia. Raisan ja Mikaelin suhdetta ei hyväksytä, kaikki on vaikeaa, blaah.
Kirja ärsytti minua mitä suurimmassa määrin. Henkilöt ovat niin mustavalkoisen tylsiä ja koko kirja on kuin vähän muunneltu Twilight-kopio. Erityisesti Raisa nyppii. Koko ajan hän jaksoi valittaa kasvissyönnistään, ja ensin hän sanoo vihaavansa itsesäälisiä ihmisiä, jonka jälkeen hän suorastaan rypee itsesäälissä seuraavat 20 sivua. Hän osaa maalata ja piirtää todella hyvin, ja jossain vaiheessa hän kehuu valtavasti taitojaan ja seuraavaksi tulee vahva minäenosaamitään-asenne. Kaikki muutkin henkilöt ärsyttivät, heillä on vain yhdenlaisia ajatuksia ja suurin osa heistä ovat valtavan itsekeskeisiä. Juoni on todella kliseinen. Joitakin sanoja ja ilmaisuja toistellaan koko ajan. En kuitenkaan jättänyt kirjaa kesken, sillä halusin antaa sille mahdollisuuden parantaa loppua kohden. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan kirja oli ainakin minulle tuskaa alusta loppuun.
Onko joku muu lukenut tätä ja mitä tuntemuksia se teissä herätti? Olisin erittäin kiinnostunut kuulemaan, löysikö joku tästä jotain positiivistakin. Itse en nimittäin löytänyt, paitsi jos koukkutavuus lasketaan positiiviseksi asiaksi. Kun käänsin kirjan takakannen kiinni, ajattelin ensin, etten todellakaan aio lukea kirjan toista osaa. Sen jälkeen mieleeni alkoi kuitenkin hiipiä pieni mielenkiinto siihen, mitä henkilöille tulee tapahtumaan. Vaikka he olivatkin ärsyttäviä, kirja jäi sen verran keskeneräiseen kohtaan, että saatan lukeakin seuraavan osan. Mutta vasta sitten, kun olen tässä välissä lukenut jotain oikeasti nautittavaa.
Kirja: Kesytön. Susiraja 1
Tekijä: Elina Rouhiainen
Tammi, 2012
Sivuja: 425
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentti ilahduttaa aina ♥