Bloggaamisessani on ollut jonkin verran taukoa, ja se johtuu siitä, että kesällä ei vain ole aina aikaa, vaikka onkin lomalla. Esimerkiksi partioleiri on suuri syy tällaiseen ajattomuuteen, sillä kaikki, jotka ovat olleet sellaisella, tietävät kyllä, että vapaahetkiä ei vain ole, tai siis on, mutta ne kaikki menevät teltassa oleskeluun, kipeiden paikkojen ja rakkojen hoitamiseen ja karkin syömiseen. Ehdin viime viikolla, ollessani siis partioleirillä, ajatella blogiani vain sen verran, että luin kokonaisen viikon aikana vain 30 sivua ja otin tuon kuvan. Kuva on otettu teltassamme rinkkani edessä.
Otin juuri Lapsihallituksen leirille mukaan tietyistä syistä. Ensinnäkin kirja on paksu, muttei liian paksu, eli soveltuu mainiosti pakattavaksi rinkkaan, sillä paksuudesta on hyötyä, kun ennen leiriä ei tiedä, kuinka paljon lukemiseen soveltuvaa aikaa viikon aikana on käytössä. Toiseksi, ajattelin Lapsihallituksen soveltuvan teemaan, kun luin kirjan takakansitekstin ensimmäiset lauseet: Tervetuloa kaikkien aikojen kesäleirille! Kuka tai ketkä selviävät saarella, hurjassa tosi-tv-seikkailussa? Partioleiri, jolla olin, ei tietenkään ollut mitään tosi-tv:tä, mutta se sijaitsi saaressa, joten ajattelin, että tämä kirjahan on kuin luotu tälle leirille. Erehdyin täysin. Paksuudesta oli vain haittaa, kun yritin tunkea tavaramäärääni rinkan syövereihin. Ja Lapsihallitus kertoo aivan erilaisesta leiristä kuin odotin.
Max Berg on norjalainen 12-vuotias nörttipoika. Eräänä uskottavana marraskuun päivänä hän saa Lapsihallitukselta postikortin, jossa lukee: Tosi todellisuus tulee pian. Samanlaisia postikortteja saavat myös kaikki muut Norjan lapset, kunnes selviää, mikä tämä mysteerinen Lapsihallitus oikein on. Lasten tosi-tv-ohjelma. Kaksikymmentä lasta, Max ja hänen paras kaverinsa Egil joukossaan, kuljetetaan viideksikymmeneksi päiväksi Äärisaareen, pieneen saareen Norjan vuonoissa. Siellä heitä kuvataan koko ajan, heidän pitää muodostaa puolueita, valita saarelle pääministeri ja ennen kaikkea selvitä saarelta. Tuhat lasta ja saarella olijoiden perheet seuraavat kilpailijoita kotoaan kosketusnäyttöjen kautta. Saari vaikuttaa lasten mielestä paratiisilta, mutta kaikki ei olekaan sitä miltä näyttää, ja jokainen sekoaa jossain vaiheessa.
Lapsihallitus on erittäin hyvin kirjoitettu kirja. Aleksander Mellin kielikuvat ja kerronta vievät mennessään. Jotkut asiat vaikuttavat kuitenkin siltä, että niitä ei ole mietitty loppuun asti. Vai voiko jokainen Norjan kahdeksanvuotias muka tietää, mikä on poliittinen kanta, demokratia tai solidaarisuus? En missään vaiheessa kirjaa lukiessani oppinut muistamaan kaikkia henkilöitä. Lisäksi jotkut tapahtumat ovat niin absurdeja, ettei edes sellainen jo mainitsemani kahdeksanvuotias nielisi niitä. Kirjassa on kaikenlaista mahtavaa teknologiaa, joka on varmaan ilmestymisvuonna 2008 ollut vain lukijoiden kuvitelmissa ja lisännyt kirjaan scifi-vaikutteita. Tänä päivänä se kaikki kuitenkin on tavallista arkea, joka ehkä myös vähän laskee kirjan hohdetta minun silmissäni.
Lapsihallitukseen on ujutettu ripaus, tai oikeastaan sangollinen, myös ilmastonmuutosta. Aihetta ei kuitenkaan käsitellä toteavasti tai tylsästi, ja vaikka paljon faktoja kerrotaan ihan faktoina, ne tuntuvat vain osalta tarinaa. Melli on käyttänyt taitavasti tehokeinona lukijan suoraa puhuttelemista, ja osia tarinasta kerrotaan jopa näytelmämäisessä muodossa. Kertojanlahjat kohdallaan, voisin sanoa. Lapsihallitus on kieltämättä poliittinen kannanotto ilmastonmuutokseen ja lasten asemaan, mutta myös aivan viaton tarina Max-nimisestä nörtistä teiniyden kynnyksellä.
Kirja: Lapsihallitus
Tekijä: Aleksander Melli
Alkuperäinen kirja: Barneregjeringen (2008)
Suomentanut Katriina Huttunen
Tammi 2008
Sivuja: 625
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentti ilahduttaa aina ♥