lauantai 26. heinäkuuta 2014

Jane Austen: Kasvattitytön tarina





Kuten olenkin jo muutaman kerran kertonut, olen auttamattomasti täysin Jane Austenin pauloissa, joten tasaisin (tai tasaisen epätasaisin) väliajoin minun on aivan pakko kyllästyttää kaikkia, jotka tätä minun blogiani lukevat, ja kirjoittaa itseääntoistavia ja vähän höpsöjäkin tekstejä Austenin IHANISTA kirjoista. Nyt saa vuoron Kasvattitytön tarina, jonka luin nyt ensimmäistä kertaa (järkytyksekseni).
    Kirjan sankaritar Fanny Price otetaan kymmenvuotiaana asumaan tätinsä taloon köyhästä perheestä. Fanny erotetaan siis tutusta ympäristöstä ja laitetaan asumaan velton tädin lady Bertramin, tämän miehen, ehkä vähän pelottavankin herra Bertramin ja neljän serkun luo Mansfield Parkiin. Fannylla on vaikeuksia kotiutua, kun toinen täti rouva Norris asettaa Fannyn koko ajan paljon rikkaita serkkuja alemmaksi ja itse serkutkin opetetaan siihen. Vain Edmundista, perheen nuoremmasta pojasta, Fanny saa hyvän ja ymmärtävän ystävän. Kahdeksan vuotta myöhemmin, jotka sivuutetaan kokonaan, Fannystä on kasvanut kaunis, lempeä ja hyvätapainen 18-vuotias, kun herra ja neiti Crawford ilmaantuvat seudulle tuoden mukanaan jos jonkinlaisia ongelmia. Kaikki saavat rakastua onnettomasti tai onnellisesti ja kärsiä sydänsuruista.
    Kasvattitytön tarinasta löytyy Austenille ominainen mukaansatempaava ja lempeän ironinen tyyli. Se ei kuitenkaan ihan yllä muiden Austenin teosten rinnalle. Esimerkiksi Ylpeyteen ja ennakkoluuloon (ylivoimaiseen suosikkiini) verrattuna se jäi ehkä vähän kuivaksi ja se on synkempi eikä ihanan leppoisa kuten Y&E. Kirjassa myös selitellään asioita aivan liikaa, kuten Ammakin postauksessaan sanoi. Myöskään kirjan loppu ei ole sitä Austenin parhaimmistoa, kaiken se selittelyn jälkeen hekilöiden kohtalot vain kerrotaan töksähtävän lyhyesti, paha saa palkkansa ja sitten he menivät naimisiin ja elivät elämänsä onnellisina loppuun saakka.
     Enempää omatuntoni ei kestä haukkua palvomani henkilön kirjaa, joten lopetan tämän tekstin sanomalla positiivisesti, että oli tämä kaikesta huolimatta erittäin hyvä kirja, onhan sen sentään kirjoittanut Jane Austen.

Kirja: Kasvattitytön tarina
Tekijä: Jane Austen
Alkuperäinen kirja: Mansfield Park (1814)
Suomentanut A. R. Koskimies
Karisto 2014
Sivuja: 480

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti ilahduttaa aina ♥