Kiitos vuodesta 2014

Mitä oli vuosi sitten? Silloin, kun vuosi 2013 kääntyi vuodeksi 2014?

Vuosi sitten minulla ei ollut kirjablogia. Vuosi sitten aloin kirjoittaa ylös ajatuksia lukemistani kirjoista. Kirjoitin kaikkien lukemieni kirjojen tiedot ja muutaman virkkeen kirjasta heränneitä mielipiteitä vihreäkantiseen vihkoon. 

Ehkä kolme neljännesvuotta sitten aloin selailla kirjablogeja. Lukukeskuksen julkaiseman Lukufiilis-lehden yhdessä numerossa oli muutaman kirjablogin osoitteet ja niistä blogeista löysin linkkejä seuraaviin ja seuraaviin. Noin puoli vuotta sitten perustin oman blogin. Ensimmäiset tekstini olivat lyhyitä ja haparoivia. Silloin puoli vuotta sitten en edes kuvitellut, että joku tahtoisi lukea blogitekstejäni. Ja toisaalta, vuosi sitten en edes kuvitellut, että minulla olisi kirjablogi. Että siitä, että jaan netissä mielipiteeni lukemistani kirjoista, tulisi minulle ihana harrastus, jopa elämäntapa. Vuosi sitten en edes tiennyt, mikä sellainen asia kuin kirjablogi on. Tai jos joku olisi kysynyt minulta, mikä on kirjablogi, olisin varmasti pystynyt päättelemään sen olevan blogi, jossa käsitellään kirjoja. Mutta ei kukaan kysynyt, joten en ollut tullut edes ajatelleeksi. 

En siis ole tekemässä mitään vuoden parhaiden kirjojen listaa tai vastaavaa (ehkä sitten ensi vuonna). Sillä vaikka (kiitos sen vihreäkantisen vihon) minulla onkin ylhäällä, mitä olen tänä vuonna lukenut, en ole blogannut kuin puolet siitä ajasta. Ja bloggaamisen myötä kirjamakuni ja sen tuntemukseni on muuttunut ja kehittynyt. Aion lukea paljon vuoden -14 alkupuolella lukemiani kirjoja uudestaan vuonna -15 ihan sen takia, että tiedän osaavani arvostella niitä paljon paremmin kuin silloin. Tiedän lukeneeni tänä vuonna paljon erinomaisia kirjoja, joista nautin jo silloin kun ne luin, mutta tiedän nauttivani ehkä enemmänkin nyt, kun lukumakuni on harpannut askeleen eteenpäin. Ja se ei varmasti lopeta niiden askelten ottamista vastaisuudessakaan. Sitä se ei lopeta koskaan kun vain on kirjoja joita lukea. 

Ja vaikka olen tämän sanonut jo muutamaan otteeseen, sitä ei koskaan voi sanoa liian monta kertaa. Sillä ilman teitä ihania lukijoitani ja muita bloggaajia ja kaiken maailman mönkiäisiä en nyt kirjoittaisi tätä. Olette olleet minulle tärkeämpiä kuin uskottekaan (tai varmasti uskotte), ja en voi muuta kuin sanoa KIITOS. Kiitos kaikille tästä vuodesta (tai puolesta vuodesta minkä täällä blogien maailmassa olen viettänyt)! Kiitos Lukufiilikselle siitä jutusta jossa oli muutaman blogin osoite. Kiitos teille että kirjoititte (ja kirjoitatte) ihania blogeja joihin saatoin eksyä. Kiitos itselleni, että riitti uskallusta alkaa kirjoittaa nettiin. Kiitos teille kun olette kommentoineet, ohjeistaneet, antaneet palautetta, kirjautuneet lukijoiksi, heittäneet haasteita, kehuneet ja lukeneet. On ihanaa käydä keskusteluita, vaikka sitten internetin välityksellä, näin suuren määrän ihmisiä kanssa, jotka ovat ikään kuin samalla aaltopituudella minun kanssani. Kiitos jokaiselle, joka on piristänyt päiviäni laittamalla kommentin tai ryhtymällä lukijaksi. Tuollaiset pieneltäkin tuntuvat asiat ovat oikeasti saaneet minut tuntemaan itseni osaksi kirjablogistaniaa. 

Nyt kohti tulevaa vuotta, vuotta 2015, Kirjan vuotta, jolloin aion nauttia lukemisesta ja kaikesta muustakin. Ja koska Haloo Helsingin sanoin kiitos ei ole kirosana, sen voi sanoa vielä pari kertaa. Kiitos teille ihanille tyypeille siellä ruudun toisella puolen vuodesta 2014 sekä onnea, iloa ja kauneutta vuodelle 2015! Olette rakkaita♥

Holly Goldberg Sloan: Näkymätön poika

Sam Border on 17-vuotias mutta hän on käynyt vain muutaman vuoden koulua. Hänen pikkuveljensä Riddle ei sitäkään. Heidän isänsä Clarence elää pikkurikoksilla ja he muuttavat usein paikasta toiseen. Isä saattaa hetkessä päättää lähdöstä ja kaikki pakataan autoon. Sam ja Riddle on opetettu olemaan näkymättömiä, väkttämään ihmisten katseita. Sitten Sam näkee Emilyn. Hän on mennyt sunnuntaina kirkkoon siksi, että siellä on musiikkia. Emily laulaa, ei kovin hyvin, ja kahden nuoren välille syntyy yhteys. He eivät tunne toisiaan, he ovat melkein eri maailmoista, mutta heidän välilleen syntyy jotain taianomaista ja kirkosta lähtiessään he tietävät toisistaan vain sen, että toinen on löydettävä uudestaan. Emilyn avulla Sam sekä astmasta ja ehkä kehitysvauriostakin kärsivä Riddle saavat kosketuksen maailmaan, joka Emilylle on se normaali maailma. Ei se, jossa ruokaa etsitään pikaruokalan roskiksesta ja täytyy elää mielipuolisen isän armoilla.

Näkymätön poika on todella koskettava tarina. Kun sitä alkaa lukemaan, se tuntuu toistavalta teinihutulta, mutta kirjaa vain lukee eteenpäin ja yhtäkkiä huomaa olevansa täysin tarinan lumoissa. Jos tämän kirjan kaikki tapahtumat lukisi juonikaaviona Wikipediasta, saattaisi ajatella niiden olevan absurdeja ja täysin outoja, mutta kun tarkemmin miettii, niin kenelle vain voi oikeasti sattua mitä vain. Eri ihmisten elämät sotkeutuvat toisiinsa tiheäksi verkoksi, jota ei voikaan niin helposti purkaa. Pienikin sattuma voi saada aikaan dominoefektin ja aiheuttaa suuren onnettomuuden. Koko kirjan tarina on oikeastaan tälläistä suurta dominoefektiä. Koko kirjan lukee henkeään pidätellen.

Vaikka Näkymätön poika ei kielellisesti mikään maailmankirjallisuuden merkkiteos olekaan, se on omalla tavallaan hyvin kaunis ja koskettava. Sen ajattelisi takakannen perusteella olevan kevyttä huttua, sellaista sadepäivän mukavaa lueskeltavaa, mutta sitä se ei ole. Kirja kuvaa hyvin kauniisti sitä, kuinka eri asemassa olevien ihmisten maailmat ovat todella kaukana toisistaan ja kuinka perhosen siipi voi aiheuttaa hirmumyrskyn. Jos satutte kirjastossa nuortenkirjahyllylle, niin napatkaapa tämä matkaan ja hämmästykää. Tämä oli toinen kerta, kun luin tämän kirjan, mutta tajusin sen kauneuden ja koskettavuuden vasta nyt. Näkymättömän pojan luettuaan pitää miettiä hetki, mitä tässä nyt tapahtuikaan. Ei tämä mikään täydellinen kirja ole, mutta yllätti kyllä positiivisesti koskettavuudellaan.

Teos: Näkymätön poika
Tekijä: Holly Goldberg Sloan
Alkuperäisteos: I'll Be There
Suomentanut Ulla Lempinen
WSOY, 2011
Sivuja: 361

Kirjakuva päivässä 22-30

Vuosi lähenee loppuaan ja niin myös kirjakuva päivässä -haaste. Joulukuun viimeinen viikko ja pari päivää yli, eli 22.-30. joulukuuta tulevat tässä:)

22. Kirja ja sopiva asuste

Näin talvisäillä sopiva asuste on ehdottomasti lämpimät lapaset:)

23. Kirjasarja

Varmaan pisin kokonainen kirjasarja, joka kotoa löytyy. Ja se tuska, kun Liekehtivä pikari on eri kokoinen, silmään sattuu! Lisäksi nyt vasta huomasin, että Feeniksin kilta ja Puoliverinen prinssi ovat kuvassa väärässä järjestyksessä, hupsis;)

24. Paksuin kirjasi

Kyllähän se 970 sivua on aika paljon. 

25. Upea kansikuva

 Piin elämän leffakansi on minusta todella upea tuijottavine tiikerinsilmineen. Vielä kun kyseinen leffa on onnistunutkin, niin kirjaa katsoessa muistuu sekä kirjan että leffan upeus.

26. Kirjoja, joka paikassa!

 Kyllähän niitä aina siellä täällä lojuu...

27. Puhutteleva nimi

Otsikolla "puhutteleva nimi" pitäisi varmaan kuvata joku kirja, jolla on pitkä ja runollinen nimi. Mutta kun tämän päivän kuvaa mietin, Appelsiinityttö tuli heti mieleen. Nimen puhuttelevuutta minulle varmaan lisää myös tarinan puhuttelevuus, pitäisi tämäkin lukea taas uudestaan.

28. Lukematta jo ikuisuuden

Joo, tämä Tolkien-möhkäle on lukematta. Sellaiset pari vuotta se on tuijottanut minua syyttävästi, mutta ei vaan ole onnistunut. Jospa ensi vuonna?

29. Kestosuosikki

Tämä on se päivä, jolle Y&E:tä säästelin. Kestosuosikkiin ei mikään muu kirja ollut edes mietinnässä. Rakkain täytyy sitä paitsi olla kaksin kappalein, sekä vanhempi että viime vuonna ilmestynyt suomennos.

30. Bookshelfie

Tämä ei oikeastaan ole edes shelfie, sillä sehän tarkoittaa kirjahyllyn edessä otettua selfietä tai pelkkää kirjahyllyä, ja nuo kirjat eivät tarkkaan ottaen ole hyllyssä vaan pöydällä kirjatukien tukemana. Mutta who cares, kirjojen edessä kuitenkin poseeraan:D


Moni on tässä lähiaikoina esitellyt joululahjakirjojaan. Minä en saanut yhtään kirjaa mutta yhden kirja-aiheisen kyllä:

I love mr. Darcy. Tosi rakkaus on aina tosi rakkautta. Sain tämän toivomani kangaskassin äidiltä ja odotan sitä hetkeä, että pääsen kävelemään kirjastoon tämä olalla:D♥

Hyviä vuoden viimeisiä päiviä!

J.K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi

Fangirlin ihanien Potter-viittausten jälkeen minun rupesi tekemään mieli itse Pottereita. Olen jo jonkin aikaa suunnitellut aloittavani näitten uudelleen lukemisen, ja nyt tuntui hyvältä hetkeltä aloittaa. Aloitin Viisasten kiven eilen illalla Fangirl-postauksen  kirjoittamisen jälkeen ja hotkaisin sen alle vuorokaudessa. Nyt mieleni pyytää lisää Potteria, jota en voi ikävä kyllä tarjota, kun mummolareissulle tarttui vain eka sellainen mukaan. No, ehkä on ihan hyväkin, ettei näitä lue aivan peräjälkeen kyllästymisen välttämiseksi.

Harry Potter on poika, joka saa 11-vuotiaana tietää olevansa velho ja pääsevänsä Tylypahkan noitien ja velhojen kouluun opiskelemaan taikuutta. Harryn vanhemmat ovat kuolleet, joten hän asuu tätinsä perheessä ja on iloinen päästessään sisäoppilaitokseen pois inhottavien Dursleytten luota. Koulussa vastaan tulee niin mukavia kuin ei niin mukaviakin asioita, kun hänet valitaan huispausjoukkueeseen, taikajuomien opettaja Kalkaros tuntuu vihaavan häntä ja eteen tulee myös vaarallinen arvoitus, jota Harry alkaa tutkia ystäviensä Ronin ja Hermionen kanssa.

Pottereihin oli aivan ihanaa palata pitkästä aikaa. Olen kasvanut niiden kanssa, ja olen odottanut kutsukirjettä Tylypahkaan ehkä ihan oikeastikin. Nyt huomaa, että onhan näissä joitain epäkohtiakin, mutta en antanut niiden häiritä liikaa. Dursleytten ilkeys Harrya kohtaan on jotenkin liioiteltua, samoin kuin joidenkin muidenkin Harryn 'vihollisten'. Potterit ovat kuitenkin aina Pottereita, ja tuollaiset pikkujutut ehkä jopa kuuluvat asiaan.

Herää myöskin kysymys, onko minusta tullut ylitunteellinen? Tai jos ei ylitunteellinen, niin tunteellisempi ainakin kuin ennen. Olen ennen ollut sellainen tyyppi, joka ei hirveän helposti itke lukiessaan kirjoja. Ja nyt meinasin parissakin kohtaa itkeä tätä lukiessani! Esimerkiksi aika kirjan loppupäässä sellainen kohta kuin

"Harry - sinä olet tosi upea velho.""Minä en ole yhtä hyvä kuin sinä", Harry sanoi hyvin häkeltyneenä, kun Hermione päästi hänet syleilystään."Minä!" Hermione sanoi. "Kirjoja! Ja nokkeluutta! On muita tärkeämpiä asioita - ystävyys ja urheus ja - voi, Harry - ole varovainen!"

sai melkein kyynelkanavat auki. Melkein. Ehkä olen jotenkin lukijana muuttunut tai sitten nämä Potterit vain ovat sellaista "nostalgiakamaa". :) Harry Potter tulee aina olemaan sydämessäni.

Teos: Harry Potter ja viisasten kivi
Tekijä: J.K. Rowling
Alkuperäisteos: Harry Potter and the Philosopher's Stone (1997) 
Suomentanut Jaana Kapari 
Tammi, 2006
Sivuja: 335

Rainbow Rowell: Fangirl

Minun pitäisi oikeastaan kiittää paria ihmistä siitä, että tulin koskaan lukeneeksi Fangirlin. Ensinnäkin Kirjaneito, jonka blogista olen lukenut Fangirlistä positiivisia asioita. Instagramin käyttäjä @entwined_heart, joka innosti minut ostamaan tämän kirjan. Menin kirjakauppaan ja ostin. Ja Eeti, joka oli henkisenä tukena englannin ymmärtämisessä. Vaikka eteen ei tullutkaan sellaista tilannetta, etten olisi tajunnut koko kirjasta pätkän vertaa, oli mukava tietää, että jollekin voi laittaa viestin jos ei vaan ymmärrä mitään tästä kielestä. Kiitos te ihmiset, teidän ansiostanne luin tämän kirjan loppuun. Kiitos, sillä hyvä että luin. Fangirl on rakkaus.

Cath ja Wren ovat identtiset kaksoset. He ovat tähän asti tehneet kaiken yhdessä, mutta nyt he ovat kahdeksantoista ja menossa yliopistoon, ja Wren ei tahdo olla enää vain puolikas kokonaisuudesta. Hän haluaa käydä bileissä, tavata poikia ja tutustua uusiin ihmisiin. Tämä ei olekaan aivan niin helppoa Cathille, joka pysyisi mieluumin kotona kirjoittamassa fanfictionia Simon Snow -kirjasarjasta. Cathin mielestä "the whole point of having a twin sister" on se, että huonetoveriksi ei tarvitse ottaa ketään ulkopuolista. Wrenin mielipide taas on, että "the whole point of college" on tavata uusia ihmisiä. Eli ottaa huonetoveriksi joku muu kuin kaksossisko. Cathin pitäisi myös oppia paitsi tutustumaan ihmisiin, myös kirjoittamaan muutakin kuin fanfictionia, avaamaan itsensä uusille kokemuksille ja ymmärtämään, että rakkaudessa ja mielipiteiden muuttamisessa on suuremmista asioista kyse, kuin voisi luulla.

Koska kaksossiskous on minulle hyvin tuttu asia (:D), etenkin kirjan alun kaksosjutut menivät kyllä suoraan sydämeen. Cathin ja Wrenin suhde muuttuu kirjan aikana todella paljon, mutta välillä heidän suhteensa on hyvin samaistuttava. Ei niin, että minä olisin aivan kuin jompikumpi kirjan tytöistä ja siskoni olisi aivan kuin toinen, mutta ajatusmaailma on samaistuttava. Jotkut heidän tekonsa saivat minut naurahtamaan, kun samanlaisuus vain on lähellä. Minäkin esim. leikkasin hiukseni lyhyiksi kertomatta siskolle etukäteen;) Emme tosin ole identtisiä, kuten Cath ja Wren.

Samistuttavuus oli kyllä Fangirlin hienoimpia asioita. Vaikka en ole samassa elämäntilanteessa kuin kirjan henkilöt ja ihmissuhteeni ovat hyvin erilaisia, koin vain samaistuvani kirjan henkilöihin hyvin vahvasti. Ensin koin olevani sekä Cathia että Wreniä, mutta kirjan mennessä edemmäksi samaistuminen siirtyi aika lailla Cathin puolelle, ja aivan loppuun mentäessä alkoi jo hiipua poiskin.

Hahmot ovat aivan loistavia. Cathin huonetoveri, kyyninen ja sarkastinen Reagan, on mahtava. Hän vihaa välillä kaikkea, mutta hänen suustaan tulee myös täyttä faktaa maailmasta. Reaganin entinen poikaystävä Levi tuntui ensin liian täydelliseltä ja ah-niin-ihanalta sankarilta, jota valmistauduin jo vihaamaan, mutta saikin sympatiani päälleen. Puhumattakaan Cathista. Cath on hyvin muutosvastainen ja hän pelkää uusia tyyppejä ja uusia paikkoja, ja Wrenin, sen jonka piti aina olla vierellä, muutoksellisuus vain pahentaa asiaa. Cath uppoaa täysin fanfiction-maailmaansa, josta onkin vaikeuksia päästä ylös.

Aivan kuten Kirjaneitokin, hykertelin mahtaville Potter-viittauksille. Simon Snow, josta Cath kirjoittaa fanfictionia, on Rowellin keksimä hahmo, jonka pohja on vahvasti Harry Pottereissa. Voi sitä viittausten määrää, sain kyllä nauttia niistä paljon. Sain tästä vielä enemmän pontta aloittaa jo jonkin aikaa suunnittelemani Pottereiden uudelleen lukemisen, sitä odotellessa;)

Tämän kirjan kansi on aivan ihana. Rakastan Noelle Stevensonin piirrostyyliä, ja Fangirlin kansi on yksinkertainen mutta iskee minuun vahvasti. Sisäkansissa on lisää Stevensonin kuvitusta, todella piristävää. Ja vaikka en sano tätä usein, toivon, että tästä kirjasta tehtäisiin elokuva. Voisi hyvillä näyttelijöillä oikeasti olla ainesta.

Fangirl on kirjoitettu hyvin lämminhenkisesti. Vaikka rankempia ja surullisempiakin asioita käsitellään, ahdistus ei tullut. Rowellin kirjoitustyyli on jotenkin tosi lämmin, kepeä ja kupliva, jos niin voi sanoa. Kun englanniksi lukee, totuus on se, että minulta menee osa sanoista ihan ohi, mutta ainakin alkuperäinen kertojanääni säilyy. Ja ne sanat, joita en tajunnut, eivät olleet sellaisia maailmaa mullistavia sanoja, vaan ymmärsin tarinan kulun niistä huolimatta. Kirja loppuu ehkä vähän liian nopeasti, mutta Rowellin lämmin tyyli korvaa senkin. Raibow Rowell, sinua en aio unohtaa. Rakastin Fangirliä siinä määrin, että tätä täytyy jossain vaiheessa saada lisää.

Teos: Fangirl
Tekijä: Rainbow Rowell
Macmillan Publishers Limited, 2013
Sivuja: 460

Joulun rauhaa teille!

Minulla on ollut tänä vuonna mainitsemisen arvoinen joulukalenteri. Olen asettanut itselleni tavoitteeksi repiä itselleni joka päivä joulukuun ajan vähän aikaa kirjoittamiseen tässä teknologian, kouluhommien ja harrastusten täyttämässä maailmassa. Olen siis kirjoittanut joka päivä pienen runon hyvin sen päivän ja hetken fiiliksen pohjalta. En ole ottanut tästä stressiä, eli jos jonain päivänä olen unohtanut kirjoittaa, olen vain kirjoittanut sen päivän tekstin seuraavana päivänä yrittäen tavoitella uhnohtuneen päivän fiilistä. Tästä muodostui kahdenkymmenenneljän pienen runon sarja. Kaikki nämä runot eivät omasta mielestänikään ole hyviä, mutta ne kertovat päivän mielialasta ja täydentävät toisiaan. Tässä siis vuoden 2014 joulukalenteri, 24 runoa, toivottavasti nautitte.♥

1.12.

Kadulla on kylmä,

mutta lunta ei sada.

Laulut kaikuvat,

mutta joulu ei ole täällä.

Tuuli puhaltaa,

sen tuntu on vielä marraskuinen.

Jos kaikki ajattelisivat

joulun olevan täällä,

se olisi.

Ainakin lähempänä.

2.12.

Sieluni on jäässä.

Ikijäässä, aivan kuten kätenikin.

Se hytisee, ja käpertyy kokoon.

Tunnen sen rinnassani,

sieluni jäätyy,

ja tuntuu kuin se ei ikinä voisi

sulaa taas, olla lämmin

ja iloinen.

Ei nyt.

3.12.

Odotus on ilmaantunut sisälleni.

Mukavien, ihanien, kauniiden asioiden odotus.

Mukavat, ihanat, kauniit asiat

kasvavat sisälläni vähitellen,

kunnes päästän ne ulos riemuun.

Siihen asti ne pysyvät rinnassani

lämmittäen suloisesti.

Mukavat, ihanat, kauniit asiat,

jotka joulukuu tuo tullessaan.

4.12.

Tänään olen kaunis.

Pikkumekossa

ja sääret sukkahousuissa säihkyn.

Tänään olen onnellinen.

Et edes sinä voi onnellisuuttani kumota,

et tänään, kun keinun vieläkin valssin tahtiin.

Et tänään, kun jalkani ovat kipeät,

mutta en välitä siitä.

Et tänään, sillä tänään tanssin,

olen onnellinen, rakastunut ja tanssin.

5.12.

Välillä olen kyllästynyt olooni.

Minulla on mukavaa,

mutta olen hieman tyhjä.

En kokonaan, hieman vain.

Voisin käpertyä johonkin nurkkaan

lukemaan Austenia

tai muuten vain miettimään.

Niinpä taidankin tehdä.

Ehkä tyhjyyskin joskus väistyy.

6.12.

Mieleni on vallannut tyyneys.

Ei täysi onnellisuus,

mutta onnellinen tyyneys.

Hyräillessäni Finlandiaa

tuo tyyneys valtaa koko kehoni,

rauhallisesti mutta kiihkeästi.

Kynttilät ikkunalla

loistavat valoa pimeyteen

ja levittävät Finlandian tavoin

onnellista tyyneyttä ympärilleen.

7.12.

Pipareiden tuoksu,

uusi joulutähti ikkunassa.

Joululaulut radiossa.

Mitä toivot lahjaksi,

ripustetaan jouluvalot.

Pitää imuroida,

pyyhkiä pölyt, järjestää tavarat.

Onko tämä joulu?

Lauluja se on, ja pipareita.

Mutta entä stressi?

Ei ainakaan pitäisi.

8.12.

Sade.

Harmaa ja musta sade,

joka virtaa kadulla

ja taivaalla

tehden kaiken märäksi.

Tehden kaiken surullisen kosteaksi,

inhottavan värittömäksi.

Meistäkin tulee värittömiä,

astelemme kadulla kiireisesti

suoraan eteenpäin katsoen.

Voi kunpa se loppuisi.

Tuo musta ja harmaa sade.

9.12.

Neulepaita,

villasukat,

tuubihuivi,

viltti ympärillä.

Silti on kylmä.

Olen kylmä

sisältä ja ulkoa.

10.12.

Olen tyhjä.

Pääni kumisee tyhjyyttään

kuin valtavan kirkon kellot.

En jaksaisi tehdä mitään,

en lukea, en kirjoittaa,

joten päädyn vain istumaan

tekemättä mitään,

kännykkä kädessä.

11.12.

Pääni räjähtämäisillään,

mutta nauran maha kippurassa.

Tekemistä on paljon,

mutta silti kuolen tylsyyteen.

Onneksi on kirja:

ystävä hädässä tunnetaan.

12.12.

On mukavaa istua parvisängyssä

lukien mahtavaa kirjaa

ja vain olla.

Juuri sitä olen tänään tehnyt:

vain ollut.

Olen haaveillut Darcysta,

katsonut MacGyveria,

nauranut Knightleylle.

Olen ollut surullinen,

iloinen,

ja onnea täynnä.

Olen vain ollut,

tehnyt mitä huvittaa,

ja haaveillut Darcysta.

13.12.

Mahtava fiilis!

Olen hyppinyt ja huutanut,

keinunut ja laulanut,

fanityttöillyt täysiä,

ja nyt olen iloa täynnä.

Iloa, onnea, kiitollisuutta

aivan piri pintaan asti

koko maailmaa kohtaan,

kiitos.

Kiitos elämä,

kiitos maailma,

että annat minun riemuita näin

ja olla onnellinen!

14.12.

Satunnaiset löhöpäivät ovat suotavia.

Korjaus.

Satunnaiset löhöpäivät ovat pakollisia.

Päivät, jolloin voi tehdä mitä huvittaa.

Päivät, jolloin voi

lukea ja mietiskellä

piirtää ja kirjoittaa

tanssia ja laulaa

nauraa tyhmille vitseille

juoda kuumaa kaakaota

tai vain maata sohvalla.

Päivät kuten tänään.

15.12.

En halua enää ajatellakaan suklaata.

En sitä, enkä karkkia, en mehua.

Enkä kylmyyttä.

En räntää, en kä rakeita.

Huomenna suklaata voi taas ajatella,

mutta räntää ja rakeita

ei silloinkaan.

16.12.

Tänään olen käynyt

keskusteluja kirjallisuudesta.

Ollut samaa mieltä,

väittänyt vastaan.

Huutanut "Juuri niin"

huutanut "Ei läheskään".

Se on hyvin mielenkiintoista.

Keskustelujen käyminen kirjallisuudesta.

17.12.

Jouluisissa fiiliksissä

kaikki on mahdollista.
On aika ostaa lahjoja,
kirjoittaa kortteja,
paistaa joulutorttuja,
laulaa joululauluja,
ajatellen, että
maailma on hyvä paikka
ja siellä
kaikki on mahdollista.

18.12.
Täynnä lämpimiä ajatuksia.
Olen niitä lähestulkoon täynnä,
osa niistä poukkoilee ympäriinsä
ja osa vain pysyy paikallaan
lämmittäen mukavasti.
Maailmassa on
ihania asioita
ja ihania ihmisiä,
ne tekevät elämästä elettävän.
Nyt se on enemmänkin kuin elettävää,
se on mukavaa ja lämmintä.

19.12.
Jos täydellisiä päiviä on olemassa,
tämä päivä on aika lähellä.
Ystäviä, yhdessäoloa,
suklaata, hyvää ruokaa,
kampaaja, kirjakauppa,
joululauluhetki, omaa aikaa.
Koko päivän
ilo, onnellisuus ja riemu
kasvavat sisälläni
joulua kohti.

20.12.
Joululoma alkaa ihanasti.
Karusellissa ystävien kanssa,
joulumieltä kansalle
laulamalla kadulla Gloriaa.
Kevyt, jouluinen ja onnellinen olo,
kauniit muistot sydämessäni
istun lukemaan hyvää kirjaa.
Minun on hyvä ja kevyt olla.

21.12.
Rakkaus.
Rakkaus maailmaan,
elämään, ihmisiin.
Rakkaus rakkauteen.
Olen onnellinen.

22.12.
Lunta maassa vihdoinkin.
Joulun tuoksua on jo ilmassa.
Joulun tuntua on jo hyppysissä.
Se koittaa aivan pian,
kauniina ja rauhallisena,
antaen meidän hengittää se tuoksua.

23.12.
Hiljainen maailma on kaunis.
Kaikki saavat elää rauhassa
omaa elämäänsä
tässä valkoisessa kaupungissa.
Maa, taivas ja puut
ovat täynnä valkoisia hahtuvia
niin kauniina, niin rauhallisina.
Tämä on naurun, ilon ja kauneuden päivä.
Naurun, ilon, kauneuden
ja lumen.

24.12.
Se on saapunut.
Rauha sisälleni.
Joulun rauha on täyttänyt minut
suloisuudellaan.
Kiitos.
Hyvää, kaunista, rauhallista joulua sinulle!

Näillä sanoilla tahdon toivottaa teille kaikille mitä kauneinta, rauhallisinta ja parhainta joulua!♥

Jane Austen: Emma

Siitä on todella pitkä aika, kun viimeksi luin Emman. Niin pitkä, etten edes muistanut, kuka menee kenenkin kanssa naimisiin lopussa. Asia korjattu monien vaikeuksien, kuten kauhistuttavan lukujumin, flunssan ja stressin kautta.

Emma Woodhouse on nuori, kaunis ja hyvätuloinen nainen, joka elää isänsä kanssa. Kaikki on siis hyvin Emman elämässä. Hänellä on tosin tapana suunnitella ja edesauttaakin muiden ihmisten avioliittoja, erityisesti köyhemmän ystävänsä Harrietin. Emman suunnitelmat eivät aina ole toimivia. Herra Elton, Jane Fairfax, herra Knightley, Frank Churchill ja Harriet saavat kaikki osansa sydänsuruja mutta myös onnellisen lopun, onhan kyse Austenin kirjasta.

Nyt taas pakollinen vertailu Ylpeyteen ja ennakkoluuloon. Nämä kaksi ovat hyvin erilaisia kirjoja. Y&E:ssä se, että Darcy ja Elizabeth sekä Bingley ja Jane saavat toisensa, on hyvin pitkälti kaikille lukijoille. Emmassa kaikki tapahtuvat avioliitot eivät olekaan niin itsestäänselviä, vaan lukiessa odotukset siitä, kuka saa kenet, vaihtuvat useastikin. Muistin edelliseltä lukukerralta, kenet Emma saa, ja lukiessani ajattelin useasti "tajutkaa nyt, te haluutte naimiisiin, ymmärtäkää et te rakastatte toisianne!". Muita liittoja en ennalta muistanut, ja osa tuli suurenakin yllätyksenä. Emmaa oli tästä syystä hyvin virkistävää lukea. Ikisuosikissani Y&E:ssä tuo ennalta-arvattavuus ei haittaa, mutta tässä kirjassa sellainen haittaisikin.

Emman kieli on todella kaunista. Kirjoitin itselleni ylös valtavasti todella kauniita virkkeitä, jotka olivat vain niin täydellisiä! Sellaiset kuin 'Pakkanen olikin kova. Ja kun toiset vaunut lähtivät liikkeelle, leijaili jo joitakin lumihiutaleita ja taivas näytti olevan niin tulvillaan lunta, että tarvittiin vain hiukan lauhempi sää, jotta maailma vain hyvin lyhyessä ajassa muuttuisi kauttaaltaan valkoiseksi.' ja 'Rakkaus, jonka hän oli pyytänyt herättää, jos siihen pystyisi, olikin jo hänen. Puolen tunnin kuluessa hän oli siirtynyt täydellisestä mielenmasennuksesta tilaan, joka niin suuressa määrin muistutti täydellistä onnea, ettei sille muutakaan nimeä voinut antaa.' saivat minut huokailemaan kauneudelleen.

Kirjan henkilöt ovat aivan loistavia. Täysin ohjailtavissa oleva Harriet, neiti Bates, joka vain puhuu ja puhuu sekä rouva Elton, joka luulee olevansa ylhäinen ja kaikkien suosikki, saivat minut hymyilemään. Emma, herra Knightley, rouva Weston ja Jane Fairfax olivat mahtavasti kirjoitettuja ja todellisen tuntuisia kaikkine hyvine ja huonoine puolineen.

Eihän tähän voi nyt muutakaan sanoa, kuin että Jane Austen on rakkaus ja täydellisyys. Kiitos Jane kun olet kirjoittanut tämän kirjan.♥

Kirja: Emma
Tekijä: Jane Austen
Alkuperäinen kirja: Emma
Suomentanut Aune Brotherus
WSOY, 1960
Sivuja: 462

Juhlintaa ja muuta höpinää sekä kirjakuva päivässä 15-21

Tänään, 21. joulukuuta, tulee tasan puoli vuotta siitä, kun kirjoitin ensimmäisen postaukseni eli tämän. Tänään vietämme siis blogini puolivuotissyntymäpäivää! Toisaalta en voi uskoa, että tämän blogin aloittamisesta on niin kauan, mutta toisaalta tuntuu siltä, kuin olisin tehnyt tätä aina. Bloggaamisesta on tullut minulle todella tärkeä harrastus ja eräänlainen elämäntapa. Se on antanut minulle paljon, ja minusta tuntuu kuin te kaikki siellä ruudun toisella puolella olisitte minulle vanhoja ja rakkaita ystäviä.

Ja nyt on joululoma! Ensimmäinen ihana lomapäivä alkoi tänään, joten monestakin syystä tänään on aika juhlia. Siitä on lähemmäs kolme viikkoa, kun olen viimeksi saanut jonkun kirjan loppuun, on vähän lukujumi vaivannut. Rakastan nyt kesken olevaa Emmaa, Austenia kun on, mutta sen lukeminen ei vain ole muutamaan viikkoon luonnistunut. Hoidin jumiani Elina Rouhiaisen Uhanalaisella, joka oli erittäin toimiva lääke, sillä se on kevyttä ja välillä todella ärsyttävää lukemista, mutta koukuttaa. Toissapäivänä huomasin jumituksen kadonneen ja nyt Emma luistaa. Olen ilmeisesti jotenkin stressannut koulua huomaamattani, ja nyt loman alkaessa stressi häipyi ja lukeminen sujuu. Jee!

Kirjakuviakin on otettu. Joulukuun kolmas viikko, 15.-21.

15. Kirja ja kuppi lämmintä

Kaakao on elinehto. Ilman kaakaota elämimen ja oleminen ei onnistu. Paras yhdistelmä on kirja ja kaakao. Tai pino kirjoja ja kaakao.

16. Uusi lisäys hyllyyn

Viime viikonlopun heräteostos, Fangirl, jota olen lukenut jo kolme lukua ja innolla odotan pääseväni jatkamaan.

17. Klassikko

Jos Juhani Ahon Rautatie ei ole klassikko, niin ei sitten mikään.

18. Lukueväät

Lähes jokapäiväinen lukuevääni on se kaakao, mutta en jaksanut toistaa itseäni, joten nappasin kuvan, kun söin joulutorttua.

19. Alkaa V-kirjaimella

V niin kuin Viisasteleva sydän. 

20. Lukutoukan yöpöytä

Koska parvisänky, en omista yöpöytää, joten päätin esitellä erään toisen pöydän. Lukunurkkani pöytä koostuu lukutoukkamaisesti kirjastosta lainatuista kirjoista. Leipää, kynää ja kaakaota (hih :D) voi hyvin pitää kirjapinon päällä.

21. Kovia kokenut

Äitini omistaman Muumilaakson marraskuun paperikannet ovat niin kärsineet, että niitä säilytetään nykyään kirjan välissä eikä päällä.

Kaunista neljättä adventtia! Kolme yötä jouluun on♥

Kirjakuva päivässä 8-14

Taas on sunnuntai ja joulukuun toisen viikon kirjakuvien aika. Minulla on kirjakin kesken, Jane Austenin Emma, mutta on vähän jumittanut ja se edistyy hitaasti. Siitä tulee postaus heti kun saan sen loppuun, katsotaan nyt, milloin. Enää viikko koulua, ja stressi alkaa purkautua, joka näkyy esimerkiksi ärsyttävänä flunssana. Flunssastakin huolimatta kirjakuvia on otettu, ja tässä 8.-14. joulukuuta. 

8. Lukunurkka

Ihana tyynyistä muodostettu löhönurkkani, jossa tulee vietettyä paljon aikaa joka päivä. Kun kysytään lukunurkkaa, se on ehdottomasti tämä.

9. Kirjabloggarin työpiste

Kyllä, sama ihana tyynykasa toisesta kulmasta kuvattuna. Tämä on paitsi lukunurkkani, myös bloggauspisteeni. Nykyään kun kirjoittelen postauksia erittäin suureksi osaksi kännykällä, ei edes mitään työpöytää tarvita, joten oma tyynynurkkani on mukava paikka niin lukea kuin kirjoittaa.

10. Kirja-aarteesi

Mietin jonkun aikaa, mikä kirja olisi kirja-aarteeni. Kaikilla kirjoilla, jotka omistan aivan täysin itse (eli perheen kirjahyllyä ei lasketa) on oma tarinansa ja omat muistonsa. Selailin näitä kirjoja ja tajusin, että tämähän se on eikä mikään muu. Eoin Colferin W.A.R.P. -sarjan ensimmäinen osa, jossa on itse Colferin nimmari. Vaikka kirjamakuni koostuu suurimmaksi osaksi klassikoista tms, Colferin kirjat ovat myös suuria suosikkejani. Colfer oli vuoden 2013 kirjamessuilla ja tämä tyttö kävi kuuntelemassa haastattelun ja jonottamassa nimmarin. Olin muutaman päivän sellaisessa hihkumis-tilassa ja päässäni liikkui vain, että olen puhunut yhden suurimman idolini kanssa!

11. Kirjastossa

Tämä nuortenhylly on moneen kertaan koluttu:)

12. Ensimmäiset lauseet

Olin jo päättänyt, etten tunge Ylpeyttä ja ennakkoluuloa joka ikiseen tämän haasteen kuvaan, mutta nyt oli aivan pakko. Y&E:n ensimmäiset lauseet vain ovat aivan mahtavat ja kiteyttävät koko kirjan ns. sanoman muutamaan lauseeseen. 

13. Värikästä

Mikäpä muu olisi värikkäämpää kuin lastenkirjat? Lähes kaikki kirjat, joita meille on pienenä luettu, ovat edelleen hyllyssä. Niissä on kivoja muistoja ja niihin on aina mahtavaa palata.

14. Kesken jäänyt

Aloitin Lapsuuden loppua joskus, mutta en ollut juuri silloin avaruusalus-taajuudella, joten kirja jäi kesken. Suunnitelmani on ottaa joku kaunis päivä itseäni niskasta kiinni ja lukea tämäkin.

Ei enää kirjakuva, mutta halusin laittaa tämänkin tähän postaukseen. Olin eilen Haloo Helsingin keikalla The Circuksessa, ja oli kyllä mahtavaa. En jaksa kirjoittaa keikasta täysin omaa postaustaan, joten sanon pari asiaa siitä nyt.

Haloo Helsinki! on aivan mahtava bändi, pidän todella paljon. Oli huikea kokemus nähdä heidät livenä. Valot ja tausta-screen oli toteutettu hienosti ja muutenkin keikka toimi. Pidän Haloo Helsingin musiikista paitsi ihan musiikillisista syistä, myös laulujen sanojen takia. Ellin sanoitukset ovat upeita, niissä kehotetaan todella kauniilla ja todellisella tavalla edistämään rauhaa, rakkautta ja kiitollisuutta.

Nyt kaikki kuuntelemaan Haloo Helsinkiä, lukemaan hyviä kirjoja ja nauttimaan joulun odotuksesta!♥

Kirjakuva päivässä 1-7

Tässä tulee siis Kirjakuva päivässä -haasteen ensimmäiset seitsemän kuvaa eli ensimmäinen viikko. Joulukuuta on mennyt jo viikko, ajatelkaa! En ymmärrä tätä ajan kulua. Kohta on jo joulu!!

1. Luettavana

Joulukuun ensimmäisenä päivänä luettavana oli Smaragdinvihreä, josta löytyy postaus täältä.

2. Ulkona

Tässä Suomen ilmastossa ei tee mieli mennä ulos lukemaan joulukuussa, joten tyydyin nappaamaan kuvan ikkunalaudalla. Siitä kuitenkin näkyy ulos...;)

3. Jotain vanhaa

Ihana Runotyttö vuodelta 1950. 

4. Kirjakassi/kirja kassissa

Tytöt on tyttöjä -kassi on aina mukana kun menen kirjastoon. Siinähän sanotaankin 'seikkailuromaani'. 

5. Lukemista ja herkuttelua

Kirja ja suklaakonvehti on pettämätön yhdistelmä. Toimii aina.

6. Rakkaat kirjanmerkit

Kirjanmerkkejä on kertynyt vaikka kuinka paljon pöytälaatikoihin. Nämä ovat hienoimmat ja rakkaimmat. Ja vaikka näitä onkin tosi paljon, niin usein sinne kirjojen väleihin joutuvat kuitenkin kirjaston kuitit.

7. Kirja reissussa

Kyllä koulumatkatkin varmaan lasketaan reissuiksi ja sekin reissu tehdään taas huomenna uudestaan, vaikkei tänään tehtykään. Koulu-kånkenin vakiovarusteisiin kuuluu se romaani koulukirjojen keskellä, vaikkei sitä melkein ikinä ehdi koulussa lukemaankaan. Minusta on vain kiva tietää, että se kirja on repussa, jos sattuisi jäämään luku-aikaa.

Seuraavat seitsemän kuvaa tupsahtavat tänne blogiin taas ensi sunnuntaina, ja päivittäin Instagramiin. Kuvien parissa tapaamme täällä siis viikon kuluttua, ja kirjapostausten merkeissä toivottavasti jo ennen sitä. ♥

Kerstin Gier: Smaragdinvihreä

Smaragdinvihreä on Kerstin Gierin Rakkaus ei katso aikaa -trilogian viimeinen osa. Olen lukenut aiemmat osat suunnilleen puolitoista vuotta sitten ensimmäistä kertaa. Olin silloin niistä todella vaikuttunut, mutta kun ehkä puoli vuotta sitten luin ne uudestaan, mahtavuus oli aika lailla hävinnyt, mutta tykkäsin kuitenkin.

Gwendolyn Shepherd on lontoolainen lukiolaistyttö, joka on saanut tietää kantavansa aikamatkaajageeniä. Hänen täytyy siis suorittaa joka päivä aikamatka menneisyyteen, yleensä vain tekemään läksyjä tyhjään huoneesen, mutta joskus myös tanssiaisiin ja vaarallisiinkin tilanteisiin maagisen kronografin avulla. Kahteentoista aikamatkaajaan kuuluu myös ihana ja komea Gideon (minusta tosin todella ärsyttävä. Oletteko huomanneet, että en melkein ikinä tykkää niistä kirjan halutuimmista ja ihanimmista miespäähenkilöistä?), johon Gwen on auttamattomasti rakastunut. Nyt on ryppyjä rakkaudessa, kun Gwen ei ollenkaan tiedä, oliko Gideonin antama rakkaudentunnustus yhtään todellinen. Särkynyttä sydäntä ei ehdi parannella, kun Gwendolynin ja Gideonin täytyy suorittaa tehtävänsä aikamatkaajana ja selvittää salaperäisen Saint-Germainin kreivin salaisuuksia, oli sydän särkynyt tai ei.

Smaragdinvihreä on nopealukuinen, kevyt ja suurimmaksi osaksi ihan kiva kirja. Se sopi hyvin luettavaksi vuorotellen koulukirjojen kanssa, kun se ei ole mitään syvällistä kirjallisuutta. Jotkut hahmoista, kuten Gideon, Gwen ja Gwenin serkku Charlotte ärsyttivät minua kauheasti. Tai Charlotte ei oikeastaan ärsyttänyt, vaan näkökulma, josta häntä katseltiin, ärsytti. Charlotte on hyväkäytöksinen, kaunis ja taitava kaikessa ja hänen olisi oikeastaan pitänyt saada aikamatkageeni. Gwen suurinpiirtein vihaa Charlottea, kuten Gwenin sisarukset ja äitikin. Charlottelle ei heru missään vaiheessa yhtään empatiaa, hänet kuvataan aina vain itsekkääksi ja tyhmäksi, vaikkei pohjimmiltaan varmasti ole. Gwen taas rypee itsesäälissä ja suurennelluissa sydänsuruissaan ja Gideon nyt vain on ihan liian täydellinen. Gwenin ystävä Leslie taas on ihanan symppis. Hänen hullut ideansa ja järjestelmällisyytensä on ihanaa, edes yksi kiva hahmo siis. Ja Xemerius, mahtava henkiolento, joka nauratti aina vain.

Kun luin tätä kirjaa, mieleeni tuli Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea. Ei siis siten, että nämä kaksi kirjaa olisivat samanlaiset, vaan vertailun kannalta. Tilastollisessa todennäköisyydessä kohdata se ainoa oikea siirappisuuden ja yliromanttisuuden vaara on juonen kannalta todella suuri, mutta vaara on vältetty loistavasti, ja siksi siitä kirjasta pidänkin. Smaragdinvihreä on välillä suorastaan siirappisuuden ruumiillistuma. "Tekisin mitä vain puolestasi" ja "ah, kuinka rakastankaan sinua" -huudahdukset menevät ihan överiksi. Kirjan kansi on aika hieno, en vain ole ikinä ymmärtänyt noiden minkä lie hirviöiden ja oravien tarkoitusta.

Vaikka negatiivisia asioita on nyt tullut paljon, tarkoitukseni ei ollut lytätä Smaragdinvihreää aivan maan tasalle. Se oli suurimmaksi osaksi sellaista ihan mukavaa ja kevyttä luettavaa, jota on aina joskus hyvä lukea, jos pystyy kestämään ne ärsyttävät asiat.

Kirja: Smaragdinvihreä
Tekijä: Kerstin Gier
Alkuperäinen kirja: Smaragdgrün (2010)
Suomentanut Ilona Nykyri
Gummerus, 2014
Sivuja: 480

Hyvää adventtia ja kirjakuva päivässä

Oikein ihanaa ja lämmintä ensimmäistä adventtia ja mukavaa joulunodotusta kaikille!! Järkytyin positiivisessa mielessä, kun pari päivää sitten huomasin, että maanantaina on jo joulukuu ja koulua on jäljellä vain kolme viikkoa. Jippii, joulu tulee!

Olen tässä marraskuun aikana tehnyt jos jonkinmoisia haasteita, ja ennen joulua on vielä aikaa yhdelle. Päätin tehdä Kirjakuva päivässä -haasteen vähän joulukalenteri-tyyppisesti. Ensin ajattelin julkaista joka päivä kuvan paitsi Instagramissa, myös täällä blogissa. Sitten ajattelin, etten jaksa, ja kuvat tulisivat blogiin esimerkiksi viikon rykelmissä joka sunnuntai. Mietin edelleen, kumpi vaihtoehto on parempi. Saa ehdottaa! Instaan kuvat tulevat joka tapauksessa päivittäin. 

Ihanaa joulunodotusta kaikille!♥

Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu

Aikomuksenani oli lukea Muumilaakson marraskuu jo heti marraskuun alkuun, mutta kävi näin että meni vähän tiukille, että ehdin lukea koko kirjan marraskuun aikana. En ole vieläkään täysin tajunnut sitä, että maanantaina on jo joulukuu! Joka tapauksessa käväisin muumilaaksossa ja pidin valtavasti.

Vilijonkka, hemuli, homssu Tuhto, Mymmeli, Ruttuvaari ja Nuuskamuikkunen ovat vähän syysmasennuksen vallassa ja yrittävät selvitä kaikki omista ongelmistaan. Nämä kuusi otusta suuntaavat matkansa muumilaaksoon tapaamaan muumiperhettä, muumimammahan on tunnetusti kaikkien vaivojen parantaja ja hemuli kaipaa kipeästi papan seuraa. Otukset saapuvat yksitellen muumilaaksoon, mutta muumit ovatkin kadonneet. Hieman vastahakoisesti ja toisiaan vierastaen nuo kuusi jäävät odottamaan perheen paluuta. Marraskuisten päivien aikana he oppivat tuntemaan ja tarvitsemaan toisiaan ja selviytymään ongelmistaan.

Olen lukenut (tai kuunnellut ääneenluettuna) kaikki muumikirjat ennenkin, mutta niihin on ihana palata. Muumilaakson marraskuun lukemisesta on niin kauan, etten muistanut enää melkein mitään sen tapahtumista ja ihastuin suuresti. Kirjassa on upeasti luotu syksyinen tunnelma ja se on aivan mahtavasti kirjoitettu. Kieli vain soljuu eteenpäin ja minä menen mukana. Aivan kuin lukisi kirjan mittaista hienoa runoa. Tunnelma on paitsi syksyinen, myös jotenkin todella rauhoittava. Tämä on sellainen kirja, jota tekisi koko ajan mieli lukea ääneen.

Kaikki Janssonin luomat öttiäiset ovat todella hurmaavia, etenkin tässä kirjassa. Ruttuvaarin vainoharhaisuus, kun hän luulee, että muut pitävät kemuja ilman häntä, on erittäin todellisesti kirjoitettu. Ruttuvaarilla on kirjassa todella paljon hykerryttävän hyviä repliikkejä, mutta erityisesti nauroin, kun Vilijonkka kysyy, onko vaarilla lapsia, ja tämä vastaa: "Ei millään muotoa. Minä en pidä sukulaisista. On minulla kyllä joitakuita lapsenlapsia, mutta ne minä olen unohtanut." Suloinen homssu on selvästi kirjallisesti lahjakas, mutta hänellä on vähän liian vilkas mielikuvitus ja hän on ilmeisesti vahvassa äidin tarpeessa. Muiden asioita järjestelevä hemuli, hiljainen ja vähän yrmeäkin Nuuskamuikkunen, luonnollinen Mymmeli ja siivoamiseen addiktoitunut Vilijonkka ovat kaikki hahmoja, jotka me kaikki voimme varmasti löytää läheisistämme.

Kun kerroin kavereilleni, että minulla on muumikirja kesken, varmaan jokaisen kommentti oli "aww ihana Ellen, kuin söpöö!", mutta eivät muumikirjat ole vain tuollaisia söpöjä lastenkirjoja, eivät lainkaan! Niistä löytyy mukavaa sisältöä niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin. Tällä kertaa minua puhutteli erittäin vahvasti tunnelma, kieli ja hahmojen luonteenpiirteet, ja nämä eivät ole asioita, joihin kaikenikäiset kiinnittävät huomiota. Viiden vuoden päästä saatan pitää jostain muusta asiasta. Muumikirjat rokkaa!

Kirja: Muumilaakson marraskuu
Tekijä: Tove Jansson
Alkuperäinen kirja: Sent i November (1970)
Suomentanut Kaarina Helakisa
WSOY, 1970
Sivuja: 171

Sinä inspiroit minua

Ette usko, kuinka hyvä fiilis minulla on tällä hetkellä. Muutenkin on ollut hyvä päivä, ja blogimaailmassa aivan mahtava. Teemestarin kirja -postaukseeni tuli tänään todella paljon ihania kommentteja ja joka kerta, kun olen tänään käynyt Bloggerissa, lukijamäärä on kasvanut. Ja sitten vielä tämä. Kaksi ihanaa Katjaa, Lumiomenan Katja ja Kirjojen kamarin Katja, haastoivat minut tähän mahtavaan inspiraatiohaasteeseen. Siis mainitsivat MINUT kolmen itseään inspiroivan blogin joukossa! En voi uskoa tätä, tämä on aivan huikeaa, kiitos Katjat aivan älyttömän paljon ihanista sanoistanne ja kaikesta!!! Ja kiitos myös tosi paljon ihana Marjatta, joka et haastanut tähän mutta mainitsit minut postauksessasi!! Paljon haleja teille kaikille!

Nyt minun olisi siis aika listata kolme minua inspiroivaa blogia, ja te listaamani saatte haasteen! Listan ulkopuolelle jää paljon mahtavia blogeja, olette kaikki mahtavia, mutta kun nyt pitää sanoa kolme niin eihän tässä muutakaan voi.

Ensimmäisenä se blogi, joka oikeastaan inspiroi minut aloittamaan koko bloggaamisen. Eli 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä ja ihana Marile! Bloggaamaan minut itse asiassa innosti alun perin kirjoista otetut kuvat, ja vasta sen jälkeen itse kirja-arvostelut. Marilen kuvat ovat aivan loistavia ja hänen kirjoituksensa hohkaavat rakkautta lukemiseen. Luen hänen tekstejään aina nautinnolla ja blogin ulkoasu on todella kaunis. Kiitos Marile, kun olet inspiroinut minua!<3

Toisena Amman lukuhetki ja valloittava Aino-Maria. Amman tekstit ovat syviä ja raikkaita, olet ihana, Amma! Blogin ulkoasu on jotain aivan upeaa! Amman lukuhetkeä lukiessa voi vain nauttia ja ajatella, että kuinka me kirjabloggaajat olemmekaan onnekkaita, kun meillä on hänet! Näin hänet Kirjamessuilla livenäkin, mutta en ehtinyt jäädä juttelemaan, toivottavasti ensi vuonna!<3

Kolmantena La Petite Lectricen Katri. Olen nyt ylistänyt näitten kaikkien blogien ulkoasuja, ja samalla linjalla on pakko jatkaa, sillä Katrin blogi on vain niin KAUNIS! Hänen blogistaan olen saanut monia ihania kirjavinkkejä ja myös hänen blogissaan olevat kuvat ovat aivan mahtavia. Katri kirjoittaa kauniisti ja herkästi ja syvällisesti, mutta silti niin kevyesti. Olet ihana!<3

Tässä siis kolme minua inspiroivaa blogia, jotka haasteen saavat. Ihana haaste tämä muuten! Tulee aivan mahtava fiilis, kun voi lukea itseään kehuttavan aivan ylenpalttisesti, kohottaa kyllä itsetuntoa. Tästä listasta jäi monta monta blogia, jotka ovat myös todella ihania, mutta kun kolme piti valita, niin minkäs teet, kaikki eivät mahdu listaan. Sovitaanko, että kaikki olette mahtavia tyyppejä ja teillä on mahtavat blogit, ja saatte kaikki halin!<3

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Maailma on kärsinyt kauhean katastrofin, ehkä ilmastonmuutoksen aiheuttaman. Ikijäät ovat sulaneet ja meret ovat ottaneet osansa mantereista. Maailmasta on loppumassa makea vesi.

Noria elää perheensä kanssa jossain Kajaanin seuduilla. Hän kuuluu teemestarien sukuun ja hänen isänsä toimii sellaisena. Pian Noriastakin tulee täysivaltainen teemestari ja salaisuuden haltija. Eläminen vain on vaikeaa, sillä diktatuurinen valta säännöstelee ihmisten vettä. Norian äiti lähtee vaarallista elämää pakoon ja isän terveys heikkenee, kun vesijohtoja ja veden käyttöä valvotaan tiukasti, ja vesirikollisten rangaistus on julma. Sotilasvalta on väistämättä kiinnostunut teemestarin talosta, jossa vettä tarvitaan paljon ja sitä riittää.

Teemestarin kirja on dystopia, ja kun luin sen sellaisena, nautin suuresti. Jos olisin lukenut tämän eritavalla, en ehkä olisi pitänyt siitä näin paljon, mutta kun lukemiini kirjoihin kuuluu muitakin dystopia-genreen kuuluvia kirjoja, oli jotain, mihin verrata. Esimerkiksi Nälkäpelejä teemestarit voisivat minun mielestäni käyttää vaikka lattiarätteinä, joten Itäranta oli onnistunut. En oikeastaan ymmärrä koko dystopioiden ideaa alkuunkaan. Miksi tulevaisuus pitää kuvitella kamalaksi ja inhottavaksi? Mutta on totta, että sellainen se kyllä saattaa olla.

Teemestarin kirja on niitä kirjoja, jotka ovat jo alussa hyviä ja vain paranevat loppua kohden. Itärannan kieli on todella kaunista, sanoja vain imi itseensä. Etenkin Norian ystävä Sanja oli mahtava hahmo. Hän oli todella todentuntuinen ja jollain tavalla samaistuttava. Myös Norian ja Sanjan suhde oli erittäin samaistuttava ja upeasti kirjoitettu. Kirjassa on kohtia, jotka ehkä liioittelevat asioita ja ovat liian tapahtumarikkaita, mutta suurimmaksi osaksi Itäranta on onnistunut luomaan todella vähäeleisesti ja kauniisti tulevaisuuden, joka saattaa oikeasti kohdata maapallon. Kirjan loppu oli kirjoitettu niin kauniisti, että kylmät väreet menivät pitkin selkäpiitä. Erittäin onnistunut dystopia, kaunis kirja ja puhutteleva tarina.

Kirja: Teemestarin kirja
Tekijä: Emmi Itäranta
Teos, 2012
Sivuja: 329

Vicki Myron & Bret Witter: Kirjastokissa

Vicki Myronin ja Bret Witterin Kirjastokissa kertoo tositarinan amerikkalaisen pikkukaupungin Spencerin kirjastosta. Tammikuussa 1988 kirjaston henkilökunta löysi jäätävän kylmästä palautuslaatikosta kissanpennun. Kissa sai nimekseen Dewey Readmore Books ja siitä tuli virallinen osa kirjaston henkilökuntaa. Dewey sulatti niin kaupunkilaisten, osavaltiolaisten kuin koko maailmankin sydämet ja siitä tuli maailman rakastetuin kirjastokissa. Deweytä käytiin katsomassa sen elämän aikana todella pitkien matkojen päästä ja se toi Spencerille valtavasti myönteistä julkisuutta. Se oli monille ihmisille todella rakas ja vaikutti monien ihmisten elämään merkitsevästi. Kirjan kertoja on kirjaston silloinen johtaja Vicki Myron, joka eli Deweyn kanssa koko tämän elämän ajan. Dewey oli Vickille erityisen rakas varsinkin hänen vaikeammissa elämänvaiheissaan. Kirjassa kerrotaan myös Vickin henkilökohtaisesta elämästä.

Kirjastokissa on äärimmäisen söpö kirja. Jossain vaiheessa tekstistä paistaa stereotyyppinen amerikkalaisuus todella vahvasti läpi ja välillä Deweyn rakkautta kaikkiin ihmisiin toistellaan ja toistellaan, mutta suurimmaksi osaksi rakastin tätä kirjaa. Se on aika kevyttä ja mukavaa lukemista, paitsi kun Dewey alkaa tulla vanhaksi ja sairastella, mutta niinhän meille kaikille käy. Deweyn kuollessa vuonna 2007 olin aivan itkun partaalla, joka sinässään on minulle paljon, sillä itken kunnolla todella harvoin, kun luen kirjoja.

Kirjastokissa kertoi kivasti kirjastojen arjesta. Kirjastot ovat lähellä sydäntäni, joten se oli mukavaa. Ja Dewey on niiin söpö, voi kun meidänkin kotikirjastossa olisi kissa!;)

Kirja: Kirjastokissa
Tekijät: Vicki Myron ja Bret Witter
Alkuperäinen kirja: Dewey: A Small Town, a Library and the World's Most Beloved Cat (2008) 
Suomentanut Laura Beck
Loisto, 2009
Sivuja: 303

Salla Simukka: Punainen kuin veri

Minulla on ollut Salla Simukan Lumikki-trilogiaa kohtaan ennakkoluuloja, sillä olen kuullut siitä niin hyvää kuin huonoakin palautetta, ja olen ajatellut, että tämä ei varmaankaan ole ihan kirja minun makuuni. Kirjamessuilla kävin katsomassa Simukan haastattelun ja hän oli niin hyvä suustaan ja vaikutti niin mukavalta, että ennakkoluuloni meinasivat kadota kokonaan. Kun avasin kirjan, ne palasivat. Ja olin oikeassa: se ei ollut kirja minun makuuni.

Lumikki Andersson käy ilmaisutaidon lukiota Tampereella. Hänen periaatteenaan on olla näkymätön ja puuttumatta muiden asioihin, mutta kun hän löytää koulun pimiöstä verisiä viidensadan euron seteleitä 30 000 euron edestä, hän ei voi olla sekaantumatta tapahtumiin. Lumikki on yhtäkkiä osa huumebisneksen ympärille sotkeutunutta vyyhtiä. Neljän vuorokauden aikana hän joutuu niin takaa-ajettavaksi, loukkuun pakastinarkkuun kuin salaperäisen Jääkarhun juhliinkin.

Punainen kuin veri oli vähän liian trilleri minun makuuni. Välillä kirja ärsytti minua suuresti, välillä se koukutti ja välillä nautinkin, mutta kokonaisuudessaan se ei ollut kirja minulle. Etenkin Lumikki ärsytti minua paljon. Hän oli jotenkin tosi tekopyhä ja itsekeskeinen. Hyvä kaikessa ja tiedosti sen vahvasti. Lumikki tuntui vihaavan koko maailmaa vain sen takia, että suurin osa ihmisistä on erilaisia kuin hän. Muutkin henkilöt ovat tosi yksipuolisia.

Kirjan kansi on kyllä todella hieno ja nuo sivujen reunat vai onko niillä joku hieno nimi, jotka ovat punaiset, ovat tosi siistit. Kirjan juoni jäi sillä tavalla auki, että aion lukea trilogian toisen osan jossain vaiheessa. Oli tässä ensimmäisessä osassakin hyvät hetkensä ja viittaukset eri satuihin olivat kivoja. Minä en vain ole oikein trilleri-ihmisiä.

Kirja: Punainen kuin veri
Tekijä: Salla Simukka
Tammi, 2013
Sivuja: 264