keskiviikko 18. tammikuuta 2017

La La Land

Viime vuoden lopussa maailmalla ja nyt tammikuussa Suomessa ensi-iltansa saanut La La Land on jotenkin hyvin ainutlaatuinen elokuva. Kun ensimmäinen kohtaus lävähti valkokankaalle, ihmiset nousevat ruuhkassa autoistaan, puhkeavat lauluun ja alkavat tanssia, olisi tehnyt mieli huutaa ääneen "tehdäänkö tälläsiä leffoja oikeesti vielä". Ilmeisesti ainakin kannattaa tehdä, jos tulos on ehdokkuus seitsemään Golden Globeen ja jokaisen ehdokkuuden voittaminen.

Juonen kulku on pitkälti ennakoitavissa ja klassinen musikaalirakkaustarina, mutta siihen on tuotu joitain teräviäkin särmiä, jotka nostavat sen liian siirappisuuden vaarasta pois ja musikaalimaailmasta realistiseen elämään. Se on jazz-pianistin ja näyttelijän rakkaustarina, joiden kummankin täytyy löytää oma tiensä niin toistensa avulla kuin ihan omat taistelut taistelemalla.

Elokuvan musiikin on säveltänyt Justin Hurwitz, ja hän on tehnyt uskomattoman hyvää työtä. Musiikista löytyvät tarttuvat laulumelodiat, vielä tarttuvammat pianoriffit ja tanssimaan vaativat instumentaalibiisit. Siinä on niin tarinan ja päähenkilöiden mukana kulkevia jazz-biisejä ja musikaalien kultavuosikymmenten klassisia orkesterisovituksia kuin nykypäivän konemusiikin ulottuvuuksiakin. En ole viime perjantaista lähtien kuunnellut melkein mitään muuta kuin La La Landin soundtrackia, kestää neljäkin alusta loppuun -kuuntelua peräkkäin.

Pääparia esittävät Ryan Gosling ja Emma Stone eivät ole ihan yksiselitteinen valinta tällaisen musikaalitykityksen suurimpiin laulurooleihin. Molemmilla on niin näyttelijä- kuin musiikkitaustaa, mutta kummankaan lauluääni ei ole vahva Broadway-ääni. Isoissa laulukohtauksissa hiukan kyseenalaistin valintaa, mutta toisaalta mietin, että eihän musikaalilaulajien tarvitse aina ollakaan sellaisia. Molempien äänet ovat lopulta hyvällä tavalla mielenkiintoiset ja pääsevät todella hyvin oikeuksiinsa soolobiisiensä aikana; Goslingin City of Stars ja Stonen Audition ovat huikeat juuri näillä äänillä.

Ja etenkin tanssikohtauksissa Goslingin ja Stonen välillä kipinöi. Oli kyseessä sitten vain näiden kahden välinen kohtaus steppikengät jalassa tai värikäs ja energinen joukkokohtaus, heitä on ilo katsella.

La La Land on elokuva vahvasti vanhojen musikaaliklassikoiden hengessä, josta on puhuttu jopa nykypäivän Singing in the Rainina. Se on rakkaustarina, jossa on niin hattaraisemmat kuin kivisemmät polkunsa ja jonka suurimmaksi teemaksi nousee omien unelmien takana seisominen.

3 kommenttia:

  1. Postauksesi perusteella kuulostaa entisajan tyyliseltä musikaalilta, kiva että sellaisia yhä kuvataan <3

    VastaaPoista
  2. Minäkin ihastuin La la landiin ja täälläkin on ollut elokuvan soundtrack ahkerassa kuuntelussa. Elokuva onnistuu upeasti ammentamaan vanhojen musikaalien hengestä ja olemaan kuitenkin moderni musikaalielokuva. Ja nostalginen, romantisoitu Los Angeles -kuvasto on hurmaavaa. Vähän jännittää, kuinka monta Oscar-ehdokkuutta elokuvalle siunautuukaan.

    VastaaPoista
  3. Tiivistit tosi hyvin omia tunnelmiani! Ihana elokuva <3

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina ♥