lauantai 31. joulukuuta 2016

Kiitos vuodesta 2016



Vuoteen mahtuu paljon. Voi että kun taas meni vuosi niin nopeasti, ne sanovat.

Mä en usko uudenvuoden lupauksiin. Enkä siihen, että uusi vuosi on uusi alku ja puhdas pöytä ja kaikki muuttuu heti paremmaksi kun saadaan tämä kauheuksien vuosi 2016 alta. Ei mikään muutu heti sillä kellonlyömällä.

Kuulostipa kurjalta, en mä niin tarkoittanut. Uusivuosi ei vain ole ihan minun juhlani mutta onhan se silti ihan kiva siirtyä uuteen vuoteen, menasin juuri kirjoittaa että aloittaa puhtaalta pöydältä vaikka juuri sanoin etten usko sellaiseen. Niin, kai sitä silti jokainen aina joskus toivoo, uutta alkua.

Ja en mä sano etteivät asiat voisi muuttua. Ne muuttuvat, koko ajan ja joka suuntaan ja myös parempaan, mutta muutos vie aikaa, se ei tapahdu yhtäkkiä ihan vain sen takia, että meidän kalenterijärjestelmämme mukaan tässä vuodessa oli 366 päivää ja tänään sattuu olemaan se kolmassadaskuudeskymmeneskuudes.

Vuoteen mahtuu paljon, niin mahtui tähän tänään loppuvaankin.

Kävin peruskoulun loppuun ja vaikka hommasta alkoi jo mennä maku niin se jätettiin kunnialla ja apulaisrehtori ojensi koulun parhaan keskiarvon stipendin. Hain lukioon, pääsin lukioon, siihen lukioon mihin halusin, nyt olen siinä lukiossa enkä mihinkään muualle vaihtais.

Tutustuin hirmuiseen kasaan uusia ihmisiä, tutustuin paremmin toiseen kasaan ihmisiä, joistain tuli tärkeitä heti ja joistain vähän ajan päästä ja joitain ihmisiä jää aina taakse mutta niinhän sen kuuluukin mennä. Huomasin kuinka monet erilaiset asiat voivat tuoda ihmisiä yhteen. Kuinka jotkut parhaat ystävät voivat asua ympäri maata ja silti olla parhaita ystäviä. Huomasin kuinka joillekin ihmisille on luonnostaan enemmän auki kuin toisille ja se ei haittaa, se on jopa helpottavaa.

Luin 52 kirjaa. Puhuin täällä niistä kymmenestä. Korjasin vihdoin aukon yleissivistyksessä ja luin vihdoin Tarun sormusten herrasta. Luin 14 kirjaa englanniksi. Luin itselleni uusia lempikirjoja, luin vanhoja lempikirjojani, luin melkein koko vuoden läpi hirmu hyviä kirjoja. (Käy kurkkaamassa mun Goodreadsista, jos kiinnostaa.)

Tein paljon musiikkia ja useimmiten se kantoi vaikka aina sitä ei ollut fiilistä tehdä (ja sekin on ok jos ei aina ole fiilistä). Tein teatteria näyttämölle jonka katsomo vetää kolmesataa ihmistä ja se oli ihan parasta. Löysin laulamisen.

Oli Haloo Helsingin tauko mutta ehkä jopa ihan hyvä että oli, sillä tilalle mahtui ihan hirveän paljon Olavi Uusivirtaa.

Päiväkirja tuntui pakottamiselta, lopetin sen, aloitin uudestaan kun tuntui siltä että tarvitsin sitä. Kävin elokuvissa enemmän kuin ikinä. Katsoin kaikki Downton Abbeyn tuotantokaudet. Olin ennen kesälomaa tuhat kertaa kipeä mutta kesäloman jälkeen en kertaakaan.

Vietin tunteja rappusilla ja laiturilla ja kallioilla ja lattioilla puhuen puhelimessa ja kasvokkain, istuin liian kauan kemianluokan edessä selkä seinää vasten, lähdin paikoista joissa ei pystynyt olemaan kokonainen, jännitin ilman syytä ja syyn kanssa enkä uskaltanut sanoa ääneen. Kiitos sulle joka olit puhelimen toisessa päässä, sulle joka istuit vieressä koko ajan, sulle jolle uskalsin sanoa, sulle joka lupasit että aina saa soittaa, sulle jotka halasit ja sait hengen taas kulkemaan. Teitä on paljon, kiitos teille, jokaiselle joka tunnistaa tästä edes hitusen itseään.

Huomasin kuinka tärkeä meri on, löysin Suomenlinnasta lempparikallioni ja siitä tuli se paikka, jossa on helppo hengittää ja olla, silloinkin kun ei muuten olisi. Huomasin tarvitsevani auringonvaloa (lempivuodenaikaani ei tarvitse enää miettiä, se on kevät), huomasin että porukassa on monesti kivaa mutta aina ei jaksa lähteä ja on sallittua jäädä kotiin kun muut lähtevät kevätjuhlan jälkeen ulos. Löysin hetkiä ja paikkoja ja ajatuksia joissa on hyvä olla, ihmisiä jotka näkee kokonaisena, kiitos niille.

Ei se helppo vuosi ollut, on ollut myös mustaa ja pimeää, paikoin liikaa mustaa ja pimeää joka suunnasta mihin katsoo. Mutta niinhän kai senkin kuuluu mennä. Sitä valoa kyllä löytyy aina jostain.

Kiitos sulle joka luet. 2017 ei ole mulle uusi alku mutta se on mahdollisuus ja aikaa hyvälle jatkolle. En usko että 2017 on tälle blogillekaan uusi alku, mutta me nähdään taas silloin, oli se alkua tai jatkoa. Pimeää tai valoa.

lauantai 17. joulukuuta 2016

Jyväskylä



Tältä näytti tänä aamuna Jyväskylässä.

Jyväskylään mahtui hetkellinen eksyminen, Lutakko, Olavi-sisko, se uskomaton fakta että olin vihdoin mun Olavi-siskon kanssa samalla keikalla, kasa ihmisiä jotka tapasin ekaa kertaa mutta jotka olivat hyvin ihania, täyden onnellisuuden ja Olavi-euforian hetkiä, mulle ja mun kauniille hymylle omistettu Kultaa hiuksissa, omistuskirjoitettu Elvis istuu oikealla, settilista joka ei ensin ollut mun mutta sitten rakkaudella oli, ihan tosi tärkeitä keskusteluja puoli neljään yöllä, aamuisia ääneenluettuja runoja, ihan hirveästi halauksia, Breakfast at Tiffany's sen kanssa, joka osaa sen ulkoa, maatalouskone ruotsiksi, ihan hirveästi teetä, yhden joulujuhlanäytelmän jälkimmäinen puolisko ja junan ikkunasta niin kauan vilkuttaminen kuin näki vielä asemalle.

Tää on tosi random teksti jonka kirjoitin alunperin instagramin kuvatekstikenttään mutta sit ajattelin että se sopii vielä paremmin tänne.

Mä oon nyt matkalla kotiin. Oon koko junamatkan kuunnellut Olavi Uusivirtaa. Ei yllättänyt mutta ei se mitään. Kiitos Jyväskylä, olit hyvä, muutit pimeyttä kevyemmäksi ja osittain ihan kokonaan keveydeksi.