Tänään saa henkeä

Tämä on ollut hyvä kesä. Nyt kun sanon noin, älkää luulko että tämä olisi ollut helppo kesä tai elämäni kesä tai rakkauden kesä 2016, ei, mutta hyvä kuitenkin.

Neljän kuukauden sisään olen kirjoittanut yhden päiväkirjamerkinnän. Jos tunnette minua paremmin, saatatte ajatella "tuo ei kyl oo kovinkaan ellenmäistä". Ei, ei se olekaan. Melkein koko yläasteen kirjoitin niitä viikoittain, yleensä useampia viikossa. Huhtikuusta tänne elokuulle yksi ainoa.

Lukenut olen, vaikka täällä ei välttämättä näytä siltä. Hyviä kirjoja. Ollut viisi päivää putkeen kännykkä suljettuna ja vain lukenut. Ollut moneen kertaan kännykkä päällä ja käden ulottuvilla, mutta silti vain lukenut. Se tuntuu niin hyvältä, sellaisen kirjan lukeminen, joka imaisee mukaansa, vie toiseen maailmaan, saa kaiken muun häviämään. Toivottavasti tiedät mitä tunnetta tarkoitan.

Miettiessä mitä kaikkea tänä kesänä on tapahtunut, mieleen eivät tule ne kultaisen keskitien päivät, jolloin tapahtui ihan mukavia asioita. Mieleen tulevat pahimmat hetket ja parhaimmat hetket. Ne hetket joina makaa olohuoneen lattialla kuunnellen musiikkia isoista kajareista ihan liian kovalla ja ne hetket, joina elämä vain tuntuu hengittämisen arvoiselta. Niistä jälkimmäisistä: satujunat jotka vievät kauas lapsuuteen, hetket sen kanssa, jolle saa aina soittaa, nauruntäyteiset yökyläillat niiden kanssa, jotka välittävät ja ymmätävät, Jyväjärven valloittaminen, Uusivirta-siskon löytäminen, päivä jolloin ostettiin kirjoja enemmän kuin tarpeeksi ja joka oli parhautta aamusta iltaan, meren hengittäminen, Hangon hengittäminen, katsekontaktit ja Elvis istuu oikealla kyyneleet silmissä, Goodreads-haasteen jäljessä olevien kirjojen väheneminen yhdestätoista viiteen, elokuvaretket siskon kanssa, kuulokkeet päässä tunteja istuminen, sateessa juokseminen, extempore-retki Suomenlinnaan piknikseurana hyvä kirja, mango-ananas-smoothie, croissant ja minttumurusuklaata.

Kävelin polkua kainaloon yltävässä heinikossa, katsoin olkani yli laskevaa aurinkoa, hymyilin onnellisen näköiselle piknikseurueelle, näin lautasta jonkun hyppäävän benji-hypyn Kaivarin rannassa, hengitin vähän lisää merta ja Suomenlinnaa ja onnellista yksinäisyyttä, ja aloin melkein nauraa ääneen ja heti perään melkein itkeä, koska tuntui niin hyvältä. Tiedättehän niitä päiviä, jotka jättävät ainoastaan hyvän maun suuhun, joina tekisi mieli soittaa kaikki tärkeimmät ihmiset läpi ihan vain kertoakseen, kuinka olen tänään ehjä. Tänään oli sellainen päivä. (Tai siis eilen, jos tarkkoja ollaan.)

On ollut myös niitä ensimmäisen kategorian hetkiä, mutta ei puhuta niistä nyt.

Lukio alkaa pian ja oon siitä aina välillä vähän paniikissa ja totaalisen pihalla, mutta ehkä koko vuosikurssi on, joten se on varmaankin ihan sallittua.

Uusi Sherlock -sarjan uudelleen katsominen oli elokuun parhaita ideoita.

Bloggaaminen on mahtavaa uudella omalla läppärillä.

Kesää on vielä jäljellä, lämpimiä iltoja ja auringonlaskuja on vielä jäljellä, ne tietyt Suomenlinnan kalliot kohtelivat tänään hyvin, toivottavasti kohtelevat vielä jonain toisenakin iltana. Oli se sitten kesää tai syksyä.

Tämä melkein kesänlopetusteksti toistaa aika lailla niitä samoja fiiliksiä, joita tuo kesänaloitustekstikin. Ehkä annan siihen itselleni luvan tekosyyllä ympyrä sulkeutuu.

Aina ei tunnu hyvältä, mutta tänään tuntuu. Aina olo ei ole kaunis, vapaa ja itsevarma, mutta tänään on. Joskus täytyy toistella itselleen, että kaikki on ihan hyvin, mutta tänään ei tarvitse. Aina ei saa henkeä, mutta tänään saa.