Muriel Barbery: Siilin eleganssi

12-vuotias Paloma on jokaista luokkalaistaan älykkäämpi ja kehittelee ajankulukseen syvällisiä ajatuksia. Hän on sitä mieltä, että elämässä ei ole mitään järkeä: ihmiset puurtavat päästäkseen hyvään asemaan loppuelämäkseen ja loppuelämä vietetäänkin sitten tyhjyydessä, kultakalamaljassa, josta ei voi enää pyrkiä minnekään. Paloma ei suostu alistumaan tähän asemaan, johon muut ihmiset alistuvat, ja päättää tehdä 13-vuotispäivänään itsemurhan.
Saman pariisilaisen talon, jossa Paloma perheineen asuu, alimmassa kerroksessa asuu talon ovenvartija Renée Michel. Renée esittää muille niin stereotyyppistä ovenvartijana toimivaa typerähköä leskirouvaa kuin mahdollista, mutta tosiasiassa Renée on nimennyt kissansa Leo Tolstoin mukaan, lukee Kantia, rakastaa vanhoja japanilaisia elokuvia ja tarkkailee talon porvarillisia asukkaita hyvin älykkään ihmisen silmin.
Kun taloon muuttaa japanilaisherra Kakuro Ozu, Paloma ja Renée alkavat huomata toisensa uudella tavalla. Ja mikä tärkeintä, he alkavat huomata uudella tavalla myös itsensä.

Siilin eleganssi on niin kaunis kirja, etten oikein tiedä, miten sen ilmaisisin. Paloman ja Renéen hahmot ovat jo yksinään mielenkiintoiset, ja kun hienosti rakennettuja henkilöitä löytyy koko kirjan täydeltä, eikä pelkästään päähenkilöistä, lopputulos on uskomaton. Teksti maistelee filosofisia ajatuksia monesta eri näkökulmasta olematta kuitenkaan kapulakielinen ja irtoamatta tarinasta häiritsevästi.

Mielenkiintoista Siilin eleganssissa on se, että ennen kuin sain kuulla kesällä Sudelta, että tämä on pakko lukea, en ollut kuullut Muriel Barberystä koskaan mitään. Goodreads-arvosteluja selatessa löytyy paljon ihmisiä, jotka ovat antaneet kirjalle yhden tähden, mutta myös hurjasti viiden tähden arvioita, joissa kirjaa kehutaan yhdeksi parhaaksi kirjaksi ikinä. Minulla Siilin eleganssi nousi ilman muuta lempikirjalistalle.

Barbery on luonut kauniin ja älykkään kirjan, joka oivaltaa jotain ihmisen sisimmästä. Siinä missä teos pääsee päähenkilöidensä ulkokuoren, siilin piikkien, alle, sama tapahtuu myös lukijalle. Aika harvoja kirjoja ensimmäistä kertaa lukiessani olen itkenyt ihan itkemällä, niin että kyyneleet vain valuvat ja valuvat poskia pitkin, mutta Siilin eleganssin kanssa niin tapahtui. (Siitä, kun luin tämän loppuun, on nyt yli viikko, mutta tässä vaiheessa tämän tekstin kirjoittamista pitää näköjään vähän ryhdistäytyä, etteivät kyyneleet puske esiin. Näin ison vaikutuksen tämä teki.) En voi muuta sanoa kuin että lukekaa Siilin eleganssi, jos ette ole vielä lukeneet.

"Etsin ikuisuuden pilkahduksia siitä mikä näyttää tyhjyydeltä. Kauneutta tästä maailmasta."

Muriel Barbery: Siilin eleganssi
L'Élégance du hérrison, 2006
Suomentanut Anna-Maija Viitanen
Gummerus, 2013