perjantai 13. toukokuuta 2016

Eoin Colfer: W.A.R.P. 2&3

Varoitus: pientä spoilerien makua koko sarjasta ilmassa!


Toinen ja kolmas W.A.R.P.-kirja tarjoavat Colfer-fanille juuri sitä, mitä odottaakin saavansa. Hurjaa seikkailua, tiukkoja tilanteita, mestarillisia hahmoja ja mestarillista kieltä. Olen ollut Colfer-fanityttö ala-astelaisesta lähtien, ja yhä tämä ihana irlantilainen saa aikaan hienon lukukokemuksen.

W.A.R.P.-sarjan toisessa osassa, Pyövelin vallankumouksessa, nuori aikamatkailuun sekaantunut FBI-agentti Chevron elää aivan erilaisessa nykyisyydessä kuin ennen sarjan ensimmäisessä osassa suorittamaansa aikamatkaa 1800-luvulle. Kuningatar Viktorian valtakausi on päättynyt eversti Boxin vallankaappaukseen, ja tällä aikajanalla nykyisyydessä eletään Boxin imperiumin aikaa, joka on painajaismainen diktatuuri. Chevien alitajunnasta kumpuaa muistoja aikamatkailusta ja Chevien entisestä nykyisyydestä (jos niin voi sanoa), ja häntä aletaan epäillä vastustajien vakoojaksi. Kohdatessaan komennuksella aikakoneen ja madonreiän keksijän professori Smartin Chevie tempautuu takaisin Viktorian ajan Lontooseen, jossa hän, teatterissa taikurina työskentelevä Riley ja Puskevat Pässit -rikollisliigan pomo Otto Malarkey päätyvät estämään eversti Boxin suunnitelmia, jotta vallankaappaus saataisiin estettyä ja nykyisyys palautettua ennalleen.

Kolmas kirja Mestarin kosto jatkuu suoraan siitä, mihin kakkoskirja on jäänyt. Chevie on jumissa 1800-luvulla, ja hän ja Riley valmistautuvat pelastamaan Rileyn veljen Newsgaten vankilasta, jossa tämä kuulemma viruu hirttotuomion alaisena. Kaikki ei kuitenkaan ole sitä miltä näyttää, ja W.A.R.P.-avaimilla ja ensimmäisessä kirjassa madonreikään kiikkiin joutuneella Albert Garrickilla on vielä sanansa sanottavana, ja Chevie ja Riley päätyvät 1600-luvulle, jossa Garrick on tehnyt uran itselleen noidanmetsästäjänä.

 Pyövelin vallakumouksessa juonenkäänteet seurasivat toisiaan vähän liian äkillisesti, kun taas Mestarin koston tapahtumat junnasivat varmaan sata sivua kirjan keskikohdasta aika paikallaan. Vaikka ei haluaisi, niin välillä huomaa, että on kasvanut vähän yli siitä täysin kohderyhmään kuuluvasta 11-vuotiaasta, joka ei olisi tälläisiä seikkoja edes huomannus, vaan olisi lukenut koko kirjan yhdessä illassa rakastaen joka sanaa. Nykyään myös haittapuoliin kiinnittää huomiota, ja varsinkin Pyövelin vallankumouksen häiritsevän tiheästi tapahtuvat isot käänteet ärsyttivät.

Mutta Colferin kieli ja hahmot (ja Jaakko Kankaanpään suomennos!) ovat vain niin mahtavia, että minkä tahansa pikku haittapuolen antaa anteeksi. Se, että Otto Malarkeyllä on iso rooli kakkoskirjassa, saa fanityttöilyn aktivoitua, sillä tämä sama henkilö esiintyy myös Colferin Siipimies-romaanissa, joka on yksi absoluuttisimmista lempikirjoistani. Chevien hahmo ironisine kommentteineen tilanteeseen kuin tilanteeseen on hykerryttävän ihana, ja Riley nyt on vaan sellanen symppis.

Ja se kolmoskirjan loppu, se oli ihana, se oli upea. Veljeni, Leijonamieli -fanille "näen valon" oli liikaa, ja siinä sitä oltiin kyynelissä jännitysseikkailua lukiessa.

Lyhyesti sanottuna: Colfer on rakkaus, aina joskus pitää nollata aivot lukemalla vähän fantasiaseikkailua ja jos tykkäsit Artemis Fowleista, tykkäät myös tästä.

Teokset: Pyövelin vallankumous & Mestarin kosto, W.A.R.P. 2&3
Tekijä: Eoin Colfer
The Hangman's Revolution, 2014 & The Forever Man, 2015
Suomentanut Jaakko Kankaanpää
WSOY, 2014 & 2015