perjantai 3. heinäkuuta 2015

Kesäkuu

Kesäloman ensimmäinen kuukausi takana enkä minä ole riparin ja Tukholman lisäksi tehnyt mitään. Lahnannut kotona. Jee jee, kesäloma valuu käsistä.

Kun blogia katsoo, niin kesäkuussa tapahtui oikeastaan aika paljon. Hyvä ja itsevarma huulipunafiilis, Olavi Uusivirtaa, laiskuutta. Suurtakin tapahtui: oli yksveesynttärit ja vaihdoin blogin nimen. Ja lukumaratonkin ehti olemaan!

Näitten kaikkien fiilis- ja muiden hömppäpostausten sekaan mahtui vain kolme kirjapostausta. Mutta onhan se parannusta toukokuusta, kun niitä kertyi vain yksi! Kesäkuun saldoksi kerääntyi 5 kirjaa eli 1308 sivua eli aika hyvin ja rutkasti paremmin kuin viime kuussa.

- Uma Karma: Kaiken se kestää
Todellisen tuntuinen, kaunis ja karu kahden pojan rakkaustarina, joka imaisi täysin mukaansa.

- J. R. R. Tolkien: Hobitti eli Sinne ja takaisin
Klassikko, ja hyvä sellainen. Ihana, ei liian seikkailumainen seikkailu. Mainio henkilö :D

- Jessica Schiefauer: Pojat
Ihan hieno kirja, mutta jotenkin todella hämmentävä ja vähän tönkkö. En hehkuttaisi niin kovasti kuin joillain tahoilla. Luettu maratonilla.

- Jenna Kostet: Lautturi
Ärsytti kauheasti! Henkilöt ja tapahtumat todella kärjistettyjä ja mustavalkoisia, liian Twilight-juoni, joka loppui ylidramaattisesti. Maraton-lukemisia tämäkin.

- Terhi Rannela: Läpi yön
Todella onnistunut teos. Päiväkirjarakenne toimii erinomaisesti ja luontevasti, Marian hahmo kasvaa kirjan mukana ja samoin kertojanääni. Kuin olisi lukenut jonkun oikeaa päiväkirjaa!

Kuukauden runo on vaihteeksi kovin lyhyt, taas kerran laulunsanojen kertosäe.

Ja me kävellään auringonnousussa
käsi kädessä
hymykuoppaista hiekkatietä
ja mun haaveiden horisontissa
siintää maailmanpyörä

Kivaa kesänjatkoa, tyypit!♥

6 kommenttia:

  1. Kaiken se kestää on hieno kirja. Tykkäsin itsekin siitä paljon.

    Sinun kesäkuukautesi kuulostaa huomattavasti tapahtumarikkaammalta kuin vaikka omani. Minä olen lahnannut kotona, mökillä ja hetken maalla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaiken se kestää oli todellakin hieno!

      Joo, kirjoitettuna se kuulostaa tapahtumarikkaalta mutta ei se oikeasti ollut :D lahnausta, lahnausta, lahnausta!

      Poista
  2. Mäkin olen ollut lahna ;) Oon vaan lukenut ja editoinut novellia, ollut kaksi kertaa reissussa. Kuukauden kirjamäärä yllätti/järkytti mut kyllä ihan täysin: 17 kirjaa, härregyyd! :D Huomaa etten oo tehnyt kerrassaan mitään kun oon lukenut niin hurjasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on lukemisen ja kirjoittamisen lisäksi näköjään muutakin yhteistä: lahnaus.
      Wou, 17 on paljon!! Huomenna ajattelin vähä lukea ja lahnata.

      Poista
  3. Lahnailu on parasta, sitä vartenhan se on ;) Kivaa kesää myös sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu että loma valuu käsistä mutta oikeastaan lomahan on rentoutumista varten!♥

      Poista

Kommentti ilahduttaa aina ♥