Mamma Mia!

Eilen illalla suuntasin Helsingin Svenska Teaterniin katsomaan hittimusikaali Mamma Miaa. 

Jutun juoni on se, että kreikkalaisella saarella asuva Sofie on menossa naimisiin. Hän on aina asunut yksinhuoltajaäitinsä Donnan kanssa, eikä tiedä, kuka hänen isänsä on. Luettuaan salaa Donnan päiväkirjaa hän löytää kolme isäehdokasta. Kaikki kolme miestä saapuvat Sofien häihin, mutta kuka heistä on hänen isänsä?

Olen nähnyt Meryl Streepin ja Amanda Seyfriedin tähdittämän Mamma Mia! -elokuvan todella monta kertaa. Abba-fanina henkeen ja vereen olen aina pitänyt tästä leffasta, koko musikaalihan kulkee Abba-biisien tahtiin. Joten kun musikaalia oli katsomassa, vertailua leffaan tapahtui pakostakin. Suuri erotushan oli tietysti se, että koko Svenska Teaternin produktio on ruotsiksi. Suuri osa näyttelijöiden puheista menivät ihan ohi, mutta ei se mitään. Tiesin juonen valmiiksi, olen opiskellut ruotsia jonkun verran ja paljon pystyy kielestä päättelemään asioita. Monet vitsit, joille suurin osa katsomosta nauroi, menivät ohi, mutta käytin hyväksi todettua tekniikkaa, jota käytin Fangirliä lukiessani: hyppäsin jutut, joita en tajunnut, onnellisesti yli. 

Vaikka monet ruotsinkieliset vitsit menivät ohi, minullekin löytyi naurunaiheita, nimittäin käännöksestä. Tuo englanninkielinen leffa on tullut katsottua niin monta kertaa, että joitain vuorosanoja ja kohtauksia alkaa muistaa ulkoa. Niinpä hihittelin itsekseni, kun Super Trouper -laulussa mainittavasta Glasgowista olikin tullut Vaasa. Minulla oli ennen musikaalin näkemistä hyvin negatiivinen mielikuva siitä, että kaikki Abban biisit lauletaan ruotsiksi, sillä osaan suuren osan tunnetuimmista kappaleista ulkoa ja ne ovat minulle hyvin tärkeitä. Ajatus siitä, että ne on käännetty ruotsiksi, häiritsi paljon. Niin se paikan päälläkin aluksi häiritsi, mutta siihen alkoi vähitellen tottua. Nauroimme siskoni kanssa myös henkilöiden nimien käännöksille, kun Sam Carmichaelista oli tullut Sam Nordstöm. 

Ensimmäinen näytös oli hyvin uskollinen elokuvalle, joka laulu ja kohtaus tulivat samaan paikkaan. Bongailin iloisesti repliikkejä, jotka olivat suoraan leffasta käännettyjä. Donnan sanoessa "Den är hennes pappa!" päässäni kuului "It's her father!". Toisessa näytöksessä oli enemmän mukana myös sellaisia lauluja, joita leffassa ei ole ollenkaan mukana ja osa leffassakin olevista biisestä tuli vähän eri kohdassa. 

Mamma Mia! on musikaali, jota katsoo hyvillä mielin. Joukkokohtaukset, joissa koko porukka tanssii, ovat hienosti toteutettuja ja mukana saa taputtaa. Ja tulihan se itkubiisikin, Slipping Trough My Fingers eli tässä Kan man han en solkatt i en bur on sellainen kappale, jossa minua itkettää aina. Ja Our Last Summer (Sista sommaren) on aivan ihana. Tosin Sista sommarenin laulanut Riko Eklundh joka näytteli Harry Buhrmania eli Harry Brightia, ei ihan sytyttänyt, varmaan osaksi senkin takia, että elokuvassa tässä osassa on Colin Firth(♥). Donnana ollut Mia Hafren lauloi todella hyvin (teknisesti paremmin kuin Meryl Streep, joka on minulle ainoa oikea Donna), mutta Meryl Streep on aina Meryl Streep, joten Hafren jäi nyt kakkoseksi. Kristian Nymanin johtama orkesteri (tai pikemminkin bändi) teki hommansa loistavasti.

Eilisiltaan mahtui siis niin kyyneleitä kuin nauruakin. Esitys oli kokonaisuudessaan hieno, onnistunut ja viihdyttävä. Ja vaikka niihin laulujen käännöksiin totuinkin, niin kyllä tämän pesunkestävän Abba-fanin mieltä lämmitti viimeinen kappale, ikisuosikkini Waterloo, joka laulettiin tanssikoreografian kanssa ihan englanniksi. Tack, Svenska Teatern!