Minulla on ollut tänä vuonna mainitsemisen arvoinen joulukalenteri. Olen asettanut itselleni tavoitteeksi repiä itselleni joka päivä joulukuun ajan vähän aikaa kirjoittamiseen tässä teknologian, kouluhommien ja harrastusten täyttämässä maailmassa. Olen siis kirjoittanut joka päivä pienen runon hyvin sen päivän ja hetken fiiliksen pohjalta. En ole ottanut tästä stressiä, eli jos jonain päivänä olen unohtanut kirjoittaa, olen vain kirjoittanut sen päivän tekstin seuraavana päivänä yrittäen tavoitella uhnohtuneen päivän fiilistä. Tästä muodostui kahdenkymmenenneljän pienen runon sarja. Kaikki nämä runot eivät omasta mielestänikään ole hyviä, mutta ne kertovat päivän mielialasta ja täydentävät toisiaan. Tässä siis vuoden 2014 joulukalenteri, 24 runoa, toivottavasti nautitte.♥
1.12.
Kadulla on kylmä,
mutta lunta ei sada.
Laulut kaikuvat,
mutta joulu ei ole täällä.
Tuuli puhaltaa,
sen tuntu on vielä marraskuinen.
Jos kaikki ajattelisivat
joulun olevan täällä,
se olisi.
Ainakin lähempänä.
2.12.
Sieluni on jäässä.
Ikijäässä, aivan kuten kätenikin.
Se hytisee, ja käpertyy kokoon.
Tunnen sen rinnassani,
sieluni jäätyy,
ja tuntuu kuin se ei ikinä voisi
sulaa taas, olla lämmin
ja iloinen.
Ei nyt.
3.12.
Odotus on ilmaantunut sisälleni.
Mukavien, ihanien, kauniiden asioiden odotus.
Mukavat, ihanat, kauniit asiat
kasvavat sisälläni vähitellen,
kunnes päästän ne ulos riemuun.
Siihen asti ne pysyvät rinnassani
lämmittäen suloisesti.
Mukavat, ihanat, kauniit asiat,
jotka joulukuu tuo tullessaan.
4.12.
Tänään olen kaunis.
Pikkumekossa
ja sääret sukkahousuissa säihkyn.
Tänään olen onnellinen.
Et edes sinä voi onnellisuuttani kumota,
et tänään, kun keinun vieläkin valssin tahtiin.
Et tänään, kun jalkani ovat kipeät,
mutta en välitä siitä.
Et tänään, sillä tänään tanssin,
olen onnellinen, rakastunut ja tanssin.
5.12.
Välillä olen kyllästynyt olooni.
Minulla on mukavaa,
mutta olen hieman tyhjä.
En kokonaan, hieman vain.
Voisin käpertyä johonkin nurkkaan
lukemaan Austenia
tai muuten vain miettimään.
Niinpä taidankin tehdä.
Ehkä tyhjyyskin joskus väistyy.
6.12.
Mieleni on vallannut tyyneys.
Ei täysi onnellisuus,
mutta onnellinen tyyneys.
Hyräillessäni Finlandiaa
tuo tyyneys valtaa koko kehoni,
rauhallisesti mutta kiihkeästi.
Kynttilät ikkunalla
loistavat valoa pimeyteen
ja levittävät Finlandian tavoin
onnellista tyyneyttä ympärilleen.
7.12.
Pipareiden tuoksu,
uusi joulutähti ikkunassa.
Joululaulut radiossa.
Mitä toivot lahjaksi,
ripustetaan jouluvalot.
Pitää imuroida,
pyyhkiä pölyt, järjestää tavarat.
Onko tämä joulu?
Lauluja se on, ja pipareita.
Mutta entä stressi?
Ei ainakaan pitäisi.
8.12.
Sade.
Harmaa ja musta sade,
joka virtaa kadulla
ja taivaalla
tehden kaiken märäksi.
Tehden kaiken surullisen kosteaksi,
inhottavan värittömäksi.
Meistäkin tulee värittömiä,
astelemme kadulla kiireisesti
suoraan eteenpäin katsoen.
Voi kunpa se loppuisi.
Tuo musta ja harmaa sade.
9.12.
Neulepaita,
villasukat,
tuubihuivi,
viltti ympärillä.
Silti on kylmä.
Olen kylmä
sisältä ja ulkoa.
10.12.
Olen tyhjä.
Pääni kumisee tyhjyyttään
kuin valtavan kirkon kellot.
En jaksaisi tehdä mitään,
en lukea, en kirjoittaa,
joten päädyn vain istumaan
tekemättä mitään,
kännykkä kädessä.
11.12.
Pääni räjähtämäisillään,
mutta nauran maha kippurassa.
Tekemistä on paljon,
mutta silti kuolen tylsyyteen.
Onneksi on kirja:
ystävä hädässä tunnetaan.
12.12.
On mukavaa istua parvisängyssä
lukien mahtavaa kirjaa
ja vain olla.
Juuri sitä olen tänään tehnyt:
vain ollut.
Olen haaveillut Darcysta,
katsonut MacGyveria,
nauranut Knightleylle.
Olen ollut surullinen,
iloinen,
ja onnea täynnä.
Olen vain ollut,
tehnyt mitä huvittaa,
ja haaveillut Darcysta.
13.12.
Mahtava fiilis!
Olen hyppinyt ja huutanut,
keinunut ja laulanut,
fanityttöillyt täysiä,
ja nyt olen iloa täynnä.
Iloa, onnea, kiitollisuutta
aivan piri pintaan asti
koko maailmaa kohtaan,
kiitos.
Kiitos elämä,
kiitos maailma,
että annat minun riemuita näin
ja olla onnellinen!
14.12.
Satunnaiset löhöpäivät ovat suotavia.
Korjaus.
Satunnaiset löhöpäivät ovat pakollisia.
Päivät, jolloin voi tehdä mitä huvittaa.
Päivät, jolloin voi
lukea ja mietiskellä
piirtää ja kirjoittaa
tanssia ja laulaa
nauraa tyhmille vitseille
juoda kuumaa kaakaota
tai vain maata sohvalla.
Päivät kuten tänään.
15.12.
En halua enää ajatellakaan suklaata.
En sitä, enkä karkkia, en mehua.
Enkä kylmyyttä.
En räntää, en kä rakeita.
Huomenna suklaata voi taas ajatella,
mutta räntää ja rakeita
ei silloinkaan.
16.12.
Tänään olen käynyt
keskusteluja kirjallisuudesta.
Ollut samaa mieltä,
väittänyt vastaan.
Huutanut "Juuri niin"
huutanut "Ei läheskään".
Se on hyvin mielenkiintoista.
Keskustelujen käyminen kirjallisuudesta.
17.12.
Jouluisissa fiiliksissä
kaikki on mahdollista.
On aika ostaa lahjoja,
kirjoittaa kortteja,
paistaa joulutorttuja,
laulaa joululauluja,
ajatellen, että
maailma on hyvä paikka
ja siellä
kaikki on mahdollista.
18.12.
Täynnä lämpimiä ajatuksia.
Olen niitä lähestulkoon täynnä,
osa niistä poukkoilee ympäriinsä
ja osa vain pysyy paikallaan
lämmittäen mukavasti.
Maailmassa on
ihania asioita
ja ihania ihmisiä,
ne tekevät elämästä elettävän.
Nyt se on enemmänkin kuin elettävää,
se on mukavaa ja lämmintä.
19.12.
Jos täydellisiä päiviä on olemassa,
tämä päivä on aika lähellä.
Ystäviä, yhdessäoloa,
suklaata, hyvää ruokaa,
kampaaja, kirjakauppa,
joululauluhetki, omaa aikaa.
Koko päivän
ilo, onnellisuus ja riemu
kasvavat sisälläni
joulua kohti.
20.12.
Joululoma alkaa ihanasti.
Karusellissa ystävien kanssa,
joulumieltä kansalle
laulamalla kadulla Gloriaa.
Kevyt, jouluinen ja onnellinen olo,
kauniit muistot sydämessäni
istun lukemaan hyvää kirjaa.
Minun on hyvä ja kevyt olla.
21.12.
Rakkaus.
Rakkaus maailmaan,
elämään, ihmisiin.
Rakkaus rakkauteen.
Olen onnellinen.
22.12.
Lunta maassa vihdoinkin.
Joulun tuoksua on jo ilmassa.
Joulun tuntua on jo hyppysissä.
Se koittaa aivan pian,
kauniina ja rauhallisena,
antaen meidän hengittää se tuoksua.
23.12.
Hiljainen maailma on kaunis.
Kaikki saavat elää rauhassa
omaa elämäänsä
tässä valkoisessa kaupungissa.
Maa, taivas ja puut
ovat täynnä valkoisia hahtuvia
niin kauniina, niin rauhallisina.
Tämä on naurun, ilon ja kauneuden päivä.
Naurun, ilon, kauneuden
ja lumen.
24.12.
Se on saapunut.
Rauha sisälleni.
Joulun rauha on täyttänyt minut
suloisuudellaan.
Kiitos.
Hyvää, kaunista, rauhallista joulua sinulle!
On aika ostaa lahjoja,
kirjoittaa kortteja,
paistaa joulutorttuja,
laulaa joululauluja,
ajatellen, että
maailma on hyvä paikka
ja siellä
kaikki on mahdollista.
18.12.
Täynnä lämpimiä ajatuksia.
Olen niitä lähestulkoon täynnä,
osa niistä poukkoilee ympäriinsä
ja osa vain pysyy paikallaan
lämmittäen mukavasti.
Maailmassa on
ihania asioita
ja ihania ihmisiä,
ne tekevät elämästä elettävän.
Nyt se on enemmänkin kuin elettävää,
se on mukavaa ja lämmintä.
19.12.
Jos täydellisiä päiviä on olemassa,
tämä päivä on aika lähellä.
Ystäviä, yhdessäoloa,
suklaata, hyvää ruokaa,
kampaaja, kirjakauppa,
joululauluhetki, omaa aikaa.
Koko päivän
ilo, onnellisuus ja riemu
kasvavat sisälläni
joulua kohti.
20.12.
Joululoma alkaa ihanasti.
Karusellissa ystävien kanssa,
joulumieltä kansalle
laulamalla kadulla Gloriaa.
Kevyt, jouluinen ja onnellinen olo,
kauniit muistot sydämessäni
istun lukemaan hyvää kirjaa.
Minun on hyvä ja kevyt olla.
21.12.
Rakkaus.
Rakkaus maailmaan,
elämään, ihmisiin.
Rakkaus rakkauteen.
Olen onnellinen.
22.12.
Lunta maassa vihdoinkin.
Joulun tuoksua on jo ilmassa.
Joulun tuntua on jo hyppysissä.
Se koittaa aivan pian,
kauniina ja rauhallisena,
antaen meidän hengittää se tuoksua.
23.12.
Hiljainen maailma on kaunis.
Kaikki saavat elää rauhassa
omaa elämäänsä
tässä valkoisessa kaupungissa.
Maa, taivas ja puut
ovat täynnä valkoisia hahtuvia
niin kauniina, niin rauhallisina.
Tämä on naurun, ilon ja kauneuden päivä.
Naurun, ilon, kauneuden
ja lumen.
24.12.
Se on saapunut.
Rauha sisälleni.
Joulun rauha on täyttänyt minut
suloisuudellaan.
Kiitos.
Hyvää, kaunista, rauhallista joulua sinulle!
Näillä sanoilla tahdon toivottaa teille kaikille mitä kauneinta, rauhallisinta ja parhainta joulua!♥
Ihanaa joulua myös sinulle! ♥ Palaan lukemaan runojasi vielä ajatuksen kanssa, nyt ehdin vasta silmäillä hiukan, mutta kauniita olivat!
VastaaPoistaKaunista joulua, ihana Kirjaneito!♥
PoistaMiten hieno, koskettava, oivaltava ja joulutunnelmainen kalenteri! Hyvää joulua, Ellen.
VastaaPoistaKiitos paljon! Hyvää joulua, Katja!♥
PoistaIhana kalenteri! Viimeinen luukku kuvaa omaakin olotilaa, joulurauha on saapunut vihdoinkin. Tunnelmallista joulua toivotellen :)
VastaaPoistaKiitos! Kyllä, joulurauha on vihdoin täällä. Sitä samaa sinulle!♥
PoistaHieno runokalenteri, kiitos näistä. Pidin varsinkin 7.12. runosta, jostakin syystä se kosketti. Ei joulun pitäisi stressata.
VastaaPoistaHyvää Joulua runotytölle :)
Kiitos paljon! Se tulee usein ennen joulua mieleen, että tämä on iloinen juhla, jota ei pitäisi stressata. Ihanaa joulua sinulle!♥
PoistaVoi, miten ihanaa tunnelmaa. Ihanaa joulua sinulle, Ellen! <3
VastaaPoistaKiitos! Hyvää joulua, Jonna!♥
Poista