torstai 20. marraskuuta 2014
Vicki Myron & Bret Witter: Kirjastokissa
Vicki Myronin ja Bret Witterin Kirjastokissa kertoo tositarinan amerikkalaisen pikkukaupungin Spencerin kirjastosta. Tammikuussa 1988 kirjaston henkilökunta löysi jäätävän kylmästä palautuslaatikosta kissanpennun. Kissa sai nimekseen Dewey Readmore Books ja siitä tuli virallinen osa kirjaston henkilökuntaa. Dewey sulatti niin kaupunkilaisten, osavaltiolaisten kuin koko maailmankin sydämet ja siitä tuli maailman rakastetuin kirjastokissa. Deweytä käytiin katsomassa sen elämän aikana todella pitkien matkojen päästä ja se toi Spencerille valtavasti myönteistä julkisuutta. Se oli monille ihmisille todella rakas ja vaikutti monien ihmisten elämään merkitsevästi. Kirjan kertoja on kirjaston silloinen johtaja Vicki Myron, joka eli Deweyn kanssa koko tämän elämän ajan. Dewey oli Vickille erityisen rakas varsinkin hänen vaikeammissa elämänvaiheissaan. Kirjassa kerrotaan myös Vickin henkilökohtaisesta elämästä.
Kirjastokissa on äärimmäisen söpö kirja. Jossain vaiheessa tekstistä paistaa stereotyyppinen amerikkalaisuus todella vahvasti läpi ja välillä Deweyn rakkautta kaikkiin ihmisiin toistellaan ja toistellaan, mutta suurimmaksi osaksi rakastin tätä kirjaa. Se on aika kevyttä ja mukavaa lukemista, paitsi kun Dewey alkaa tulla vanhaksi ja sairastella, mutta niinhän meille kaikille käy. Deweyn kuollessa vuonna 2007 olin aivan itkun partaalla, joka sinässään on minulle paljon, sillä itken kunnolla todella harvoin, kun luen kirjoja.
Kirjastokissa kertoi kivasti kirjastojen arjesta. Kirjastot ovat lähellä sydäntäni, joten se oli mukavaa. Ja Dewey on niiin söpö, voi kun meidänkin kotikirjastossa olisi kissa!;)
Kirja: Kirjastokissa
Tekijät: Vicki Myron ja Bret Witter
Alkuperäinen kirja: Dewey: A Small Town, a Library and the World's Most Beloved Cat (2008)
Suomentanut Laura Beck
Loisto, 2009
Sivuja: 303
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hyvin samankaltaisesti ollaan tämä kirja koettu. Hyvä kirja, vaikka vähän se amerikkalaisuus välillä häiritsikin...
VastaaPoistaJep:) Sun arviosta tämän kirjan nappasinkin, ilman sinua olisi jäänyt koko Dewey kokematta;)
PoistaMinulle aivan tuntematon kirjailija mutta kirja meni lukulistalle!
VastaaPoistaJes! Ihanaa, jos innostuit arvioni perusteella lukemaan!
Poista