Kirjamessut ovat nyt takanapäin. Olin messuilla koko tämän päivän. Menin heti kymmeneksi, kun ovet aukesivat, ja lähdin siinä viiden maissa. Jalat ovat väsyneet, hartiat vähän kipeät ja vähän väsynyt olo, mutta mieli on iloinen.
Aino-Maria Savolainen ja Katja Jalkanen kertoivat klo 11 kirjastaan Linnasta humisevalle harjulle - 50 parasta kirjaa. Haastattelu oli mainio, ja Katja ja Aino-Maria puhuivat hyvin, mutta istuin sellaisessa kohdassa, etten saanut hyvää kuvaa. Amman ja Katjan kirja on ihana, kävin myös ostamassa sen, ja heidän bloginsa ovat myös ihanat, fanitan! ;)
Sieltä kiiruhdin KirjaKallion eli Kallion lukiolaisten pitämälle Louhi-lavalle kuuntelemaan Salla Simukan haastattelua. Salla oli hyvä suustaan, ja aion kyllä lukea hänen Lumikki-trilogiansa, josta minulla on ollut hiukan ennakkoluuloja, mutta näin haastattelun jälkeen se on pakko lukea.
Simukan haastattelun jälkeen minulla oli jonkin verran haahuilu- ja syömisaikaa, ja sitten olikin Tove Janssonin vuoro. Baba Lybeck haastatteli Sophia Janssonia, Tuula Karjalaista, Helen Svenssonin ja Sirke Happosta Toven uran monipuolisuudesta. Keskustelu oli mielenkiintoinen, mutta en ehtinyt kuunnella sitä loppuun, koska halusin mennä kuuntelemaan myös Kirsi Kunnasta.
Kirsi Kunnas, kohta 90 vuotta, luki runojaan. Hänen lukemansa puu-aiheiset runot olivat kauniita ja ihastuttavia. En ole ennen lukenut näitä Kunnaksen vanhemmille lukijoille suunnattuja runoja, minulle tuttuja ovat olleet vain Tiitiäiset sun muut, mutta pitäisi kyllä ruveta näitäkin lukemaan. Kirsi Kunnas kyllä ihastutti.
Tämän jälkeen ohjelmassa oli musiikki- ja ruokapuolella kiertelyä, jäätelöä ja lisää kirjapuolella vaeltelua. Messujen kirjasaldokseni koitui kolme kirjaa. Jo mainitseman 50 parasta kirjaa (jonka kirjoista on pakko kehitellä jonkinlainen tbr), Victor Hugon Kurjat ja Markus Zusakin Kirjavaras. Olen sekä Kurjat että Kirjavarkaan lukenut jo aiemmin, mutta ne olivat niin tajunnanräjäyttäviä, että oli pakko ostaa.
En ketään bloggaajia henkilökohtaisesti tavannut, mikä oli harmi. Näin Amman ja Katjan tietysti haastattelussa, mutta haastattelun jälkeen minun piti kiirehtiä Simukkaa katsomaan, niin en ehtinyt jäädä juttelemaan. Harmin paikka, mutta ei voi mitään. Toivottavasti tapaan kanssabloggaajia ensi vuoden messuilla:)
Oliko teillä mukavat messut? Kokonaisuudessaan minulla oli. Ensi vuotta odotellessa!:)
Oli kiva, kun tulit kuuntelemaan Ammaa ja minua. Taisin tuosta bloggaajapassista tunnistaakin sinut. :)
VastaaPoistaSinulla tuntui muutenkin olleen hyvä messupäivä: Kirsi Kunnas ja Tove Jansson -keskustelu.
Jep, oli kyllä tosi kiva päivä. Ja oli ilo olla kuuntelemassa teitä, toi kirja on ihana! ♥
PoistaKiitos ihana Ellen! Ja kiitos kun olit meitä katsomassa, aina kiva nähdä tuttuja kasvoja yleisön joukossa! Toivottavasti tosiaan ehditään ensi kerralla juttelemaankin. Hyviä ostoksia olet tehnyt (öhöm), tuo Kurjien painos on tosi hieno.
VastaaPoistaSuosittelen muuten Simukan kirjoja, minä olen ainakin tykännyt!
Linnasta humisevalle harjulle on mahtava kirja, kiitos kun olette tehneet sen! Ylpeys ja ennakkoluulo hyvänä kakkosena;) Taidampa seuraavaksi niihin Simukkoihin tarttua selättääkseni ennakkoluuloni:)
PoistaOlipa sinulla antoisa messupäivä! Minä ehdin messuille lauantaina vain muutamaksi tunniksi, mikä oli harmillista. Hyvin olisin viihtynyt pitempäänkin.
VastaaPoistaTulin muuten vasta nyt kurkkaamaan blogiasi, ja kylläpä täällä näyttää mukavalta. Yritän jatkossa käydä lukemassa tekstejäsi enemmän. Mukavaa marraskuuta!
Minulla todellakin oli mahtava messupäivä! Ja kivaa että olet sinäkin löytänyt mun blogin, ihanaa marraskuuta sullekin :)
Poista