Lucy M. Montgomery: Pieni runotyttö

Lucy M. Montgomeryn Pieni runotyttö on TBR:ni niitä kirjoja, jotka olen joskus lukenut, mutta tahdon lukea uudestaan. Se on kaunis kirja, ah niin kaunis, ja liikutuin syvästi lukiessani sitä.
    Emilia Byrd Starrin isä kuolee, ja hän joutuu äidin puolen sukulaistensa, Murraytten, armoille, sillä äitikin on kuollut. Emilian äiti on aikoinaan karannut Emilian isän kanssa, joten kaikki sukulaiset eivät ole oikein suopeita Emiliallekaan hänen äitinsä teon takia. Emilia laitetaan asumaan Uusi Kuu -nimiseen taloon tiukan Elisabet-tädin, lempeän Laura-tädin ja vähän yksinkertaisen Jimmy-serkun kanssa. Elämä alkaa luisua taas paikoilleen. Uudessa Kuussa ollaan vanhanaikaisia, Murraytten ylpeys tunnetaan ja Emiliakin saa kokea sen. Täydellistä ja etenevää juonta ei taaskaan ole, vaan kirja koostuu Emilian kokemuksista kotona ja koulussa, hänen päiväkirjamaisista kirjeistään isälle "tielle taivaaseen", hänen ystävistään ja vihollisistaan, runojen kirjoittamisesta ja kokemistaan tunteista. Emilia on erittäin tunteellinen, joten tunteenpurkauksilta ei vältytä. Hän niin rakastaa kuin vihaakin voimakkaasti. Kun vielä taloutta Uudessa Kuussa johtaa ankara Elisabet, jolla usein on eri mielipiteet kuin Emilialla, ja paras ystävä on persoonallinen, helposti suuttuva Ilse, sukset menevät moneen otteeseen ristiin. Runojen ja juttujen kirjoittaminen on Emilialle tärkeää, ja hän kirjoittaakin niitä paljon. Myös henkilöiden kuvaukset ja kirjeet isälle ovat isossa osassa.
    Pieni runotyttö on ensi kertaa ajateltuna pieni, viaton ja kaunis kertomus. Mutta kun tarkemmin ajattelee, se on Emilian kasvutarina. Kasvutarina runoilijana, mutta ennen kaikkea kasvutarina lapsesta teiniksi. Kirjassa ei käytettäisi sanaa teini, mutta nykykielellä niin. Kirjassa kuvataan tarkimmin aikaa, jolloin Emilia on 12-13-vuotias. Juuri teiniksi muuttumisen aikaa siis. Kirja on todella kaunis, lempeä, viisas ja osuvasti kirjoitettu. Kaikkia Emilian tunteita ja mietteitä kuvataan niin hienosti. Samaistuin häneen täysin. Tai siis en. Tai siis periaatteessa. En enää samaistu hänen kaikkiin tunteisiinsa täysin, mutta jos olisin vielä 12-vuotias, samaistuisin. Emilian tunteet ja ajatukset ovat jotenkin aivan kuin minun 12-vuotiaana. Ei tietenkään aivan, mutta tiedättehän sen tunteen, kun tuntuu siltä, että kirjan henkilö on jostain asiasta aivan samaa mieltä kuin itse olet. Nyt tämä alkaa kuulostaa joltain "silloin kun minä olin nuori" -jutulta, enhän minä vielä edes hirvittävän kaukana siitä kahdestatoista ole, mutta kuitenkin. Tuli sellainen olo, että ihmiset eivät kyllä oikeastaan muutu, vaikka aikaa kuluisikin 60 tai 70 vuotta. Pohjimmiltaan ihmiset pysyvät ihan samanlaisina. No menipäs syvälliseksi. Joka tapauksessa Emilia on erittäin samaistuttava hahmo, joka toi kyllä mieleen juuri sen ajan kun on tulossa teiniksi. Myös kaikki muut henkilöt ovat todella hienoja ja uskottavasti kirjoitettuja. Jotkut ovat hellyytäviä, joitakin vihaa, jotkut naurattavat, jotkut liikuttavat. Yhteistä heissä kaikissa on se, että he tuntuvat niin todellisilta, aivan kuin heidät olisi joskus tavannut. Tämä on kyllä niitä kirjoja, joita ei lueta vaan eletään. Ja taas sama vanha värssy. Kaunis kirja. Mahtava kirja. Itkettävä kirja. Naurattava kirja. Täydellinen kirja.

Kirja: Pieni runotyttö
Tekijä: Lucy M. Montgomery
Alkuperäinen kirja: Emily of New Moon
Suomentanut I. K. Inha
WSOY, 1948
Sivuja: 448