Muumipostaus!!!

  Luettuani Anna Kareninan (kts. edellinen postaukseni) minulle tuli sellainen olo, että nyt saa tämän tyyppinen kirjallisuus häipyä hetkeksi kuuseen ja minä tahdon lukea Muumeja. Päätös oli tehty ja aloitin Vaarallisen juhannuksen, jonka jälkeen luin Muumipeikon ja pyrstötähden.
    Olen huomannut, että monille meille nyt yläasteikäisille oikeat muumit ovat ne japanilaiset piirretyt. Joo, ovathan nekin ihan sööttejä, mutta olen itse katsonut niitä oikeastaan aika vähän ja minulle ne ainoat oikeat muumit ovat kirjoissa. Kun monien kavereideni kanssa puhuu muumeista, he kysyvät, olenko nähnyt sen ja sen jakson, kun taas minä kysyn, oletko lukenut kirjan.
     Myös yksi hyvä syy lukea pitkästä aikaa näitä ihania kirjoja oli tietysti Tove Janssonin juhlavuosi!

 Nyt muutama sana Vaarallisesta juhannuksesta, sillä sen luin näistä kahdesta kirjasta ensin. Oikeastaan luin ne väärässä järjestyksessä, sillä Muumipeikko ja pyrstötähti on ilmestynyt aiemmin. No, joka tapauksessa, Vaarallinen juhannus oli oi niin söpö kirja!
    Kirjan alussa Muumilaaksossa on kaikki hyvin. Muumimamma tekee pojalleen kesän ensimmäistä kaarnalaivaa ja Mymmelin tyttärellä on vaivaa pikkusisarestaan Myystä. Tulta syöksevä vuori tosin aiheuttaa hiukan hankaluuksia tupruttamalla nokihiutaleita ja Muumipeikko ikävöi parasta ystäväänsä Nuuskamuikkusta, joka ei jostain syystä saapunut vielä Muumilaaksoon, vaikka alkukesä on jo pitkällä. Juuri silloin tulivuori alkaa liikahdellä ja aiheuttaa suuren tulvan, niin että koko Muumitalo peittyy veteen. Muumiperhe, Niiskuneiti, Mymmelin tytär, Myy, Homssu ja Miska pelastautuvat ohi kelluvaan taloon ja saavat salongin kalusteetkin mukaansa. Hankaluuksia syntyy, kun talo ei olekaan talo vaan teatteri ja Muumipappa viheltää salongissa (joka ei olekaan salonki vaan näyttämö), jonka pahantuulinen teatterirotta Emma väittää tuovan huonoa onnea. Sitä se tuokin, kun puussa nukkuneet Muumipeikko ja Niiskuneiti eivät aamulla löydäkään pois kellunutta teatteria ja pikku Myykin katoaa. Lopulta, kun on tehty murhenäytelmää, kostettu puistonvartijalle, tehty juhannustaikoja, vangittu muumipeikkoja ja huolehdittu orpolapsista, kaikki löytävät kotiin ja tulevat onnellisiksi. Niinkuin vanhoissa kunnon muumikirjossa pitääkin.
    Siitä on pitkä aika, kun olen viimeksi lukenut Vaarallisen juhannuksen, ja en ollut muistanut, kuinka ihania hahmoja siinä oli. Niiskuneidistä on hyvin hauskaa olla yltäpäältä karvainen, Myy on niin pieni että nukkuu siskonsa taskussa ja Miska keksii itkemistä joka asiasta. Erityisesti minuun teki vaikutuksen söpöydellään vanginvartijan serkku, pieni, virkkaava hemuli:

-Purevatko ne? kysyi pieni hemuli, joka nähtävästi oli aivan epäonnistunut (hemuliksi). Konstaapeli tuhahti ja ojensi hänelle häkin avaimen.  -Totta kai, hän sanoi. -He purevat sinut keskeltä kahtia, niksnaks, jos päästät heidät ulos. Minä menen nyt pukeutumaan ensi-iltaa varten. Hei.  Heti kun hän oli häipynyt, alkoi pieni hemuli virkata ja tuon tuostakin hän heitti pelästyneitä silmäyksiä häkkiin. -Mikä siitä tulee? kysyi Niiskuneiti ystävällisesti. Pieni hemuli hätkähti. -En tiedä, hän kuiskasi peloissaan. -Minä tunnen aina oloni turvallisemmaksi virkatessani.

 Sitten saa vuoron Muumipeikko ja pyrstötähti. Kaava on aika samanlainen kun Vaarallisessa juhannuksessa. Ensin on rauha maassa. Muumipeikko sukeltaa helmiä ja Nipsu löytää luolan. Sitten myrsky-yönä takaovelle ilmestyy Piisamirotta, joka kertoo, että maahan on syöksymässä vaarallinen  pyrstötähti, joka tekee kaikista muhennosta. Muumipeikko ja Nipsu lähtevät kysymään asiasta Yksinäisten Vuorten tähtitornin tiedemiehiltä. Matkalla sattuu kommelluksia: krokotiilit syövät parivaljakon villahousut, Muumipekko meinaa pudota vuorelta ja jättiläislisko estää Nipsua saamasta granaatteja. Mukaan tarttuu niin Nuuskamuikkunen, pieni väriävaihtava Niiskuneiti kuin postimerkkejä keräilevä hemulikin. Saatuaan tietää, että pyrstötähti iskee maahan lokakuun setsemäntenä kello 8.42 tai neljä sekuntia myöhemmin, sekalainen seurakunta muumeja, niiskuja ja muita pieniä ötököitä lähtee vaellukselle takaisin Muumilaaksoon yrittäen ehtiä sinne ennen pyrstötähteä. Kuten kaikki varmasti arvaavat (tai tietävät), kenestäkään ei tule muhennosta ja loppu on taas onnellinen. Se muumikirjoissajuuri onkin ihanaa: matkalla käydään monesti lähellä vaaroja, mutta aina ehditään kotiin juuri sopivasti kaakulle.
    Kun Vaarallisessa juhannuksessa minua viehättivät hahmot, Muumipeikossa ja pyrstötähdessä ne olivat hahmojen väliset suhteet, erityisesti Muumipeikon suhde äitiinsä ja Niiskuneitiin. Niiskuneitiä hän kutsuu jo muutaman tunnin tuttavuuden jälkeen kultasekseen ja äiti-poikasuhde on erittäin hellyyttävä, kuten näkyy kirjan viimeisestä kuvasta ja lopetussanoista:

Muumipeikko meni luolaan ja kaivoi helmensä esille. Sitten hän laski ne Niiskuneidin käpäliin. -Tästä saat, hän sanoi. -Nyt voit koristaa näillä itsesi joka puolelta ja tulla maailman hiemoimmaksi niiskuneidiksi.  Mutta suurimman helmen hän antoi äidilleen. -Pieni muumilapseni, äiti sanoi. -Luuletko, että metsä on jäljellä ja talo ja keittiöpuutarha? -Minä luulen, että kaikki on jäljellä, Muumipeikko sanoi. -Tule, mennään katsomaan!

Kirjat: Vaarallinen juhannus, Muumipeikko ja pyrstötähti
Tekijä: Tove Jansson
Alkuperäiset kirjat: Farlig midsommar, Kometjakten
Suomentanut: Laila Järvinen
Sivuja: 140, 156