 |
| Sori, kuva on vähän epätarkka... |
Minun mielipiteeni on se, että kun on lukenut viimeiset kaksi viikkoa kahdensadan vuoden takaisia viisauksia, on sallittua, ellei suotavaakin, lukea jotain niin teinihömppää ettei mitään rajaa. Virpi ja Maria Hämeen-Anttilan, äidin ja tyttären, Nietos-sarjan ensimmäistä osaa kutsuisin juuri sillä käsitteellä: teinihömppää. Vaikka käsite onki se, en silti tarkoita, ettenkö olisi pitänyt tästä, päinvastoin tämä oli hyvää teinihömppää.
Tähän väliin sanon, että Haloo Helsingin levy Maailma on tehty meitä varten on kuvassa ihan sen takia, että se oli jostain syystä juuri oikeanlaista musiikkia kuunneltavaksi tätä kirjaa lukiessa. Maailma on tehty meitä varten on ihana levy, siinä on paljon biisejä joista tykkää heti kun kuulee ja myös niitä, joista oppii pitämään. Radiohitti Huuda on mahtava kappale, jota kuunnellessa tekee mieli tanssia ja hyppiä, ja tuntemattomammaksi jääneestä kappaleesta Hetki on kaunis tulee aina hyvä mieli. Aina. Kuunnelkaa, ihmiset, Haloo Helsinkiä.
Nyt sitten siitä kirjasta. Kirjan alussa Kristian on juuri muuttanut Lontoosta Keravalle. Uuteen luokkaan kestää totutella, mutta kitaraa soittava Kristian päättää heti pistää bändin pystyyn. Mukaan tarttuu hiljainen ja vaatimaton bassonsoittaja Timo, vähän angstaava runoja kirjoittava pianisti Siiri, ylienerginen ilopilleri Milla rumpuihin, suosittu ja prinsessamainen laulava Aino ja luokan koomikko ja kitaristi Aleksi ja nimeksi valitaan Nietos. Bändin aloittaminen vähän takkuaa, kun kaikki eivät tunne kunnolla toisiaan. Siirin sanoituksista ei tykätä, Kristianin pomon asema ja sävellykset ärsyttävät, moni on kateellinen jollekkin. Jossain vaiheessa soittaminen alkaa rullata ja keikkojakin tulee. Kirja ei ole pelkää soittamista, vaan sitä on täytetty pienillä arkipäivän asioilla ja ei niin arkipäiväisillä sattumuksilla.
Kirjassa on periaatteessa kuusi päähenkilöä, bändin jäsenet, joiden kaikkien näkökulmasta tarinaa kerrotaan kaikkitietävän hän-kertojan avulla. Suurimman osan saavat kuitenkin Kristian ja Siiri, joiden ajatuksia kerrotaan siis eniten. Aleksi minua ärsytti, eikö hänen kiroiluaan olisi yhtään voinut vähentää? Jotenkin samaistuin Siiriin, vaikka en mikään kokopäiväinen angstaaja olekaan, eikä kyllä Siirikään ihan toisaalta ollut. Siiri oli jotenkin sympaattinen ja välillä ajattelin, että noin mäki oisin sanonu tai tehny.
Olen itsekkin musiiki-ihmisiä (pianisti ja musaluokkalainen), joten tätä oli mukavaa lukea, kun on itsekin tehnyt samoja juttuja ja tajusi kaikki soittamiseen liittyvät jutut. Voin kyllä suositella tätä kaikille, joita yhtään kiinnostaa 14-vuotiaiden musiikin tekeminen (tai jotka ylipäätään tätä minun blogiani lukevat...) Kirja oli mukavaa luettavaa, ja kuten alussa sanoin, hyvää teinihömpäksi.
Kirja: Nietos. Intro
Tekijä: Maria ja Virpi Hämeen-Anttila
Sivuja: 332
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentti ilahduttaa aina ♥